26.9. Taas minä innostuin, että nyt se agilityn odottelu loppuu, ja riemu alkaa! Mentiin peruskiukkuisen, äitin ja tyttöjen kanssa agikentälle. Siellä oli minulle ihan uusia tuttavuuksia. Kauhukseni huomasin, että suurin osa oli noita epäilyttäviä parrallisia kavereita. Ne on vähän outoja, kuulkaas. Ihan täynnä itteensä ja partaansa, ihan kuin toi meidän peruskiukkuinen. Onneksi siellä oli myös ihan Oikeita Koiria myös paikalla (minun lisäkseni, tietenkin) nimittäin Uuno ja Tahvo vesikoirat. Sitten jotain muita, mitkä oli minulle outoja tapauksia. 
Pääsin heti alkuun mukaan tokoilemaan, eli siis temppuilemaan semmoisia kaikkia kivoja juttuja. Kouluttajana meillä oli Kaasun (Kaakkois-Suomen snautseri pinserit) oma Hongiston Anu, tosi kiva, iloinen ja puhelias nainen, tykkäsin kovin! Anu teki semmoisia kivoja harkkoja, että kaikilla oli kivaa. Nuo ohjaajat hyppivät ja pomppivat. Vähän katsoin äitiä ihmeissäni, mutta päätin sitten pomppia mukana. Kaikenlaisia pikku temppuja jokainen sai esittää vuorollaan, ja sitten kaikki harjoiteltiin niitä samoja. Lopuksi vielä maa-meri-laiva leikkiä. Siitä en pitänyt, kun kaikki meinasi rynnistää koirinensa minun päälleni. Äiti vei minut sitten autoon katsomaan Ellun harjoituksia. Niin, eli se siitä... rannalle jäin taas ruikuttamaan... onneksi piknikkiaikaan pääsin vähän lähempää tarkastelemaan esteitä ja yritin muuten niitä eväitäkin varastella pienten käsistä, mutta en taaskaan onnistunut. Hakulisen Sari touhusi minun kanssani semmoisia pieniä kivoja juttuja, melkein innostuin! Muutenkin tapasin monta kivaa uutta ihmis- ja koirakaveria. Reipastuin kuulemma oikeen kovasti nuuhkimaan vieraita koiriakin! Chow-chow oli kyllä niin pelottava, etten uskaltanut kuin sitä pyllypuolta nuuhkaisemaan. Ellu toi kotiin kaksi palkintopyttyä ja puruluita yms. Minäpoika sain myös ruoka palkinnon, kun olin neljäs tai olikohan se viides semmoisessa luoksetulo- lankatalutus- makkaransyönti -kilpailussa. Kessu oli metsällä sillä aikaa. Kaikilla oli niin tosi tosi mukavaa, että eiköhän oteta ensi vuonna uudestaan. Sitten meikäpoika näyttää, mistä on pienet vesikoirat tehty...

25.9. Olin äitin kanssa töissä. Vähän riehuin, söin ja pureskelin salaa toisten työ sandaaleita. Äiti vaihtoi sata kertaa sandaalin puruluuhun. Sitten kun se älysi tarjota siankorvaa, niin suostuin lopulliseen vaihtokauppaan. Ei muuta raportoitavaa. 



Kuvassa pingotaan peräkanaa, mulit pojat Tahvo ja Gösta!

24.9. Tahvo tuli rimmattavaksi meille. Äiti ja Kirsi painelivat alakertaan mielestäni kauhean pitkäksi aikaa. Sitten vihdoin minut kutsuttiin alapihalle leikkimään. Hui kauhistus kun säikähdin, kun vastassa ei ollutkaan se tuttu Tahvo! Murisin vähän ja parkaisin, kun tuo omituinen nahkakoira juoksi luokseni. Sitten haistoin, että Tahvohan se! Vähän riehuttiin ja näytin kamulle saman piehtarointipaikan, jossa olen käynyt monta nautinnollista hetkeä hakemassa. Tahvo otti heti onkeensa, ja pesulle sekin poika joutui.... hihhiii!

23.9. Törö, täällä rottapoika. Turkki lähti taas, ihan kuin uumoilinkin. Tälläkertaa äiti suoritti operaation ihan itse ja joudun trimmauspöydälle. Tuo alla mainittu tuoksuvassa paikassa piehtaroiminen aiheutti sitten sen trimmaamisen nopean aikataulun. Päätin vähän näyttää, että osaan olla nätistikin. Patsastelin hienosti trimmauksen ajan, sain välillä makupaloja, kun olin niiiiiiiiin hieno poika. Vatsan alusen ajelussa sitten otettiin kuitenkin yhteen. Äiti halusi välttämättä selättää minut, ihan niin kuin se Ellunkin vatsan alusen ajelee. Minä en siitä tykkää, ja pistin tosissani kampoihin. Loukkaannuin äitille vähän, kun se sillai väkisin ajeli. Raimo antoi sitten muutaman hyvän vinkin miten se vatsa kannattaisi ajella, mähän sanoin, ettei sen pitänyt niin mennä! Milloin minua kuunnellaaaaaaan!
Käytiin Tahvon ja Kirsin kanssa kävelyllä, ei ollut mikään hyvä keli. Satoi kauheasti aina vaan. Mutta kun se ei ihan tarpeeksi kastellut, niin käytiin vähän Vuoksessa uimassa. Kyllä me oltiin kaikki märkiä! Sovittiin Tahvon trimmauspäivä perjantaiksi.

22.9. Ei pitäisi nuolaista ennen... Tollo äiti luuli että olisin unohtanut löytämäni upean herkullisen paikkani. Höh! Käytiin viemässä Veera eskariin ja aamupalan jälkeen haettiin posti ja ulkoiltiin. Äiti jäi touhuamaan jotain kukkapenkin tukikeppejä, kun minäpoika salaa livahdin... Äiti ihan kiljaisi, kun tulin kriikunapuiden siimeksestä limaisena ja haisevana! Sitten se passitti toiset koira sisälle, minusta otti muutaman mutakuvan. Haisin kuulema niin pahalle, että olisi pitäntyt tupot nenään laittaa. Sitten pesun jälkeen se viritteli trimmauspöydän pesuhuoneeseen, jotain on nyt tapahtumassa.... siitä lisää huomenna...

21.9. Jipii! Tänään löysin maailman parhaan piehtarointipaikan! Jotain ihanaa harmaata liejua, haisee viemärille ja raadolle! Meillä oli illalla käymässä yksi laikamies. Näytin hänelle miten vesipojat riehuu, semmoista pientä kymmenottelua Kessun kanssa. Sitten iskä ja se setä kävi keräämässä vähän viemisiksi kriikunoita (hyviä pikkuluumuja, joihin kohta hukumme). Silläaikaa sitten löysin sen... hankasin oikeen antaumuksella ja kävin näyttäytymässä sitten noille ihmisille. Voi voi, nyt taitaa joutua pikkukoira pesulle, tuumasi setä. Äiti oli onnellinen kun oli illan töissä.
Päivällä käytiin morjestamassa äitin kaveria Miiaa ja kummityttöä Riinaa, sekä Reetta-vauvaa. On siellä kaksi snautseri-poikaakin, Vili ja Elmo, minusta vähän pelottavan rajuja poikia. Pojat olikin ulkona sen aikaa, kun me oleskeltiin sisätiloissa. Äiti kävi hakemassa taas trimmauskoneen meille... mitähän tämä nyt taas tarkoittaa. Miialla on surua, kun perjantaina hänen ystävänsä, rakas 14 vuotias suomenpystykorva siirtyy koirien taivaaseen. Äitikin oli surullinen koko päivän ja illan. Äitille tuli niin mieleen edesmenneen Jasu-koiran viimeiset elonpäivät. Suuren surun edessä on niin vaikeaa lohduttaa toista.

Kuvassa ollaan retkellä, aina vaan pitää poseerata, 
huooooooooh, tylsäää! Yritän minä vihjailla...


20.9. Haudi! Täällä taas Gösta! Oltiin tänään retkellä. Äitillä oli vapaapäivä,touhuttiin aamulla niitänäitä. Kävin saattamassa toisten kanssa Veeran eskariin. Vähän siivottiin (minä autoin pysymällä pois jaloista). Sitten käytiin kahdentoista aikaan hakemassa Veera takaisin kotiin, pakattiin reppu valmiiksi ja lähdettiin peltoja pitkin matkaan. Äiti innostuu aina syksyllä, kun pellot on niitetty, niin pääsee vaikka kuinka kauas liikkumaan. Minustakin pellolla on hauksaa, tiedättekös miksi? No, sateisena syksynä on kertynyt paljon mutaisia, ihania LÄTÄKÖITÄ!! Roiskis vaan! Minä juoksen niissä edes takaisin. Löydettiin herkullisia ketunkakkoja, vaikka äiti yritti kiertää kyseisen paikan. Mutta tottahan me muistettiin, kun jo kerran käytiin koko sakilla siellä piehtaroimassa. Muut koirat uskoi äitin kieltoa, mutta minä kävin ihan vähän pyörähtämässä. Kun tytöt väsähti kävelemään, olikin eväitten syönnin aika. Kessu ei eväistä piitannut, se löysi ihan omat, myyränpesän nimittäin. Rouskis rouskis, Kessu nautiskeli, äitiä ja tyttöjä yökötti. Pihtari, ei jättänyt minulle jämiä! Räppäistiin muutamia kuvia ja hetken lepäämisen jälkeen kotimatka alkoi. Minä roiskin taas lätäköt, hankasin päätäni mutaan ja sitten kävin uimassa mutaisessa pääojassa. Kyllä kaikilla oli hauskaa! (tai tuosta äitistä en ole ihan niin varma...) Kotona sitten vähän rötköteltiin. Agilityharjoitukset olikin peruttu tältä päivältä.

19.9. Perheen maine on vaakalaudalla!! Ei noista meidän muista koirista ole mihinkään! Jos kerran mennään edustamaan Piirinmestaruusjoukkueeseen, niin tehdään se sitten hyvin. HYI HYI HYI!! Molemmille tolloille hylyt radalta! Oottakaas kun minä kasvan niin näytän miten niitä tuloksia oikeen tehdään. Ellulla oli vähän yritystä, mutta velipoikaan olen kyllä pettynyt. Teki mieli puraista äitiä jalkaan, kun sekin toheloi oikeen urakalla, eikä saanut Kessuun mitään tolkkua. Äitiä jännitti ihan kauheasti Kessun kanssa radalle meno, kai siksi se sitten niin puihin meni. Pudistelin päätäni radan reunalla iskän kanssa. Toivotonta.... huokaus... 
Ex-Koti-Raimo kävi kurkistamassa minua päivällä täällä kotonani. Äiti puursi töissä piirinmestaruusradalla Ruokolahdella sillä aikaa, ja sitä harmitti kun ei päässyt karkaamaan hetkeksi hommista pois. No, minut katsastettiin ihan kehityskelpoiseksi otukseksi, senhän kyllä tiesin. Ei varmaan tohtinut sanoa sitä mitä ajatteli, että kyllä tää poika on se maailman paras. Mietti varmaan että ylpistyisin ihan lopullisesti. Mutta ei tarviikkaan sanoo, kyllähän se täällä jo tiedetään! Iltapäivän vietin sitten siellä agilitykisoissa. Paljon kiinnostavia ihmisiä oli tullut minua katsomaan, leikin muutaman koiran kanssa. Kotkalaisen Astan snautseri Lola riehaantui minun läsnäolostani ihan kokonaan, häneen en oikeen saanut kontaktia. Sitten rottweiler Manta kiinnostui minusta, ensin vähän pelotti, mutta sitten huomasin että toihan on ihan kiva mummo. Lyhytkarvainen collietyttö leikki kanssani kaikista pisimpään. Harmi kun en ennättänyt tapaamaan vanhaa tuttuani Hermanni shelttiä, me ollaan melkein saman ikäisiä, vaikka Hermanni onkin minusta puolet pienempi! Otin ihan rennosti nämä kisafiilikset, hyvä siitä tulee, sanoi äiti. Ei ainakaan mikään vellihousu!

18.9. Paljon on taas tapahtunut reilussa viikossa. Oltiin tyttöjen ja äitin kanssa viime viikolla Pieksämäellä mummun luona monta yötä. Muita koiria ei mukaan huolittu, vain minä, se kaikkein rakkain ja herttaisin otus! Äitillä meinaa mennä hermot, kun otan kuulemma kaikessa mallia Kessusta. Reissu teki äitin mukaan minulle hyvää, kun en koko ajan roikkunut Kessun perässä, vaan jouduin ajattelemaan ihan omilla aivoilla (hah hah, tooosi vitsikästä...). Kävin ottamassa syksyiset uinnit reissun päätteeksi, ja äiti otti kuvia, tulee tännekin nähtäväksi, kunhan laiskimus jaksaa ladata. 
Kessu on nyt melkein koko ajan sisällä, kun se ei kestä tarhassa yhtään. Äiti huolestui kun aamulla päästi minut ulos pisulle, niin Kessua ei näkynyt missään. Hajut oli nähtävästi houkutelleet miehen taas matkoilleen. Kunhan verkkokatto valmistuu, on velipojan aika taas palata normaaliin rytmiin. Äiti sanoo että se odottaa innolla, että saa saman vanhan Göstansa takaisin. Kessu on mun Bestis. 
Kävin katsomassa tänään agilitytouhuja ihan virallisissa kisoissa. Kauheasti koiria ja ihmisiä, mekkalakin oli melkoinen. Vähän arastelin isoja vieraita koiria. Ihmisiä kävi paljon minua katsomassa, minä nuolin heidän naamaa ja heiluttelin häntää. Tykkään noista kaksijalkaisista jotenkin niin kovasti. Äitin kanssa olin radan rakennuksessa mukana. Autoin kaivamaan sähköisen ajanoton johtoja maahan. Tosin olisin kaivanut ne ylös, kun ne sitten pitikin peittää. Huomenna olen kisoissa vähän pidemmän ajan, kun noi molemmat laumalaiseni käy rimpuilemassa radalla äitin kanssa. Harmi kun olen vielä niin pieni, etten pääse näyttämään mallia. Erityisellä mielenkiinnolla äiti seuraa vesikoira Ladan suoritusta henkilökohtaisessa piirinmestaruuskisoissa. Ladalla on mennyt Marjukan kanssa kisat niin hienosti...

 
ensimmäinen seisonta-harjoitus 14.8. (tylsäää...) ja sitten on jo vähän harjoiteltu 28.8. Huomaattehan jo ilmeestäkin, että nyt alkaa olla jo ihan kivaa!

7.9. Kyllä se äiti nyt on tullut takaisin järkiinsä, ymmärsi jäädä lomalle minua hoitamaan! Kotosalla ollaan harjoiteltu niitä ihan perusjuttuja, näyttelyseisominen onnistuu kuulemma jo tosi hienosti. Äiti sanoo, että muutamassa näyttelyssä käydään keväällä keekoilemassa. 
Kaupunkikierroksia ollaan tehty tasaiseen tahtiin. Tänään oli äitin mielestä kiva testi, kun jossain koulussa pidettiin pyöräilypäivä, ja ohitsemme suhateli todella paljon pieniä pyöräilijöitä! Mutta taas äiti unohti, etten minä niistä välitä, kun en kerran peräänkään pääse juoksemaan. Nyt tiedän jo mitä "reunaan" - käsky tarkoittaa, osaan äitiä vilkaisemalla kipaista reunaan, ihan sinne mihin halutaan. Välillä minulle pitää muistuttaa että hihnassa kävellään kiskomatta, minä kun niin mielelläni juoksisin edellä viipottavien meidän tyttöjen perään. En ymmärrä minkä takia kiusakseni on tuo viheliäinen hihna otettu! Peijakas kun välillä ottaa päähän, otan hampailla kiinni hihnasta ja ärisen, mutta sitten aina komennetaan, kyllä ihmiset on sitten tylsiä! 
Riehakas olen, joo, sen myönnän. Härnään laumalaisiani Ellua ja etenkin Kessua päivittäin niin, että ne suuttuu. Ellu suuttuu tosi vähästä, ärisee, mutta ei kyllä sen enempää. Vähän joskus pöllyttää, mutta minäpoika se en siitä piittaa! 2 sekunnin muisti, äiti sanoo. Kessun kimpussa sitten olenkin melkein koko ajan. Kessu kuuntelee huokaillen ja paikkaa vaihtaen aikansa, ennenkuin vähän hermostuu, mörisee matalasti. Äiti tai iskä välillä tulee komentamaan minua "järjettömästä riivaamisesta" ja päästävät Kessun pinteestä. Ne ei kyllä tajuu mitään. Ne ei ymmärrä että yritän tässä tehdä itselleni johtajanpaikkaa. Onhan minussa selvästi ainesta! 

6.9. Pitää kuulkaas ihan leuhkia, olen nimittäin kouluttanut nuo omistajani niin hyvin, että en joudu tekemään pisuja enää sisälle ollenkaan. No, ihan pieniä heidän vahinkoja ei lasketa, jos eivät ymmärrä olla kotona tai muuten eivät älyä avata ovea. 
Käyn herättämässä äitin aina kuudelta aamulla, läppäisen tassulla naamaan, jos ei muuten ymmärrä nousta ylös. Silloin kuudenaikaan on muuten ulkona kauheasti eläimiä. Tänä aamuna säikähdin ihan tosissani, kun lauma supikoiria piti kauheaa meteliä navetan takana meidän mennessä pellolle aamuasioille. Kessu räjähti haukkumaan tarhassa, ja silloin minäkin ymmärsin että taitaa olla tosi kyseessä! Äiti on kyllä ihan tollo, siihen se jäi pellonlaitaan seisomaan ja haukottelemaan!! Tule jo, minä vinkaisin, mutta se vaan rauhallisesti kutsui minua luokseen takaisin. Vähän aikaa epäröin, mutta palasin sitten kuitenkin. "Reipas poika" äiti kehui minua kun häntä pystyssä tulin hänen luokseen. Sitten jatkettiin siitä mihin jäätiin. Kessu vielä vähän mölähteli, kun olisi halunnut päästä hakemaan supipaistia... sitten ne supit ymmärisivät poistua. Tässä aikaisemmin on tainnut olla kauris muutamana aamuna navetan takametsässä, meidän äänet sai sen sitten liikkeelle. Silloin en niin säikähtänyt, vaikka vähän epäillen metsään katselin, kun Kessukin selvästi merkkejä antoi, että siellä jotain on. Äiti kertoi, että keväällä 03 navetan luona vierali karhu. Kävi tonkimassa kompostia ja muutenkin mylläsi vähän paikkoja. Hui, toivottavasti se ei tule enää takaisin. Äiti lepytteli ja sanoi, että tuskin onnistumme sitä edes näkemään, sen verran nopeasti nallet poistuvat paikalta kun kuulee meidän ääniä. Villielämistä vielä, että täällä pyörii muuten ilveksiäkin...

4.9. Oikeastaan äitin (ylennetty takaisin) iltavuorot on ihan mukavia. Me käydään aamulla ja iltapäivällä jossain kivoissa paikoissa, ja harjotellaan kaikenlaisia. Nyt tällä viikolla on ollut tiiviit kaupunkikävelyt ja ryhmässä hihnakäyttäytyminen -viikot. Kaupungissa on muuten ihan kivaa, mutta en yhtään tykkää kun isot kuorma-autot kaasuttelee ihan nenän edessä, kun odotellaan suojatien reunassa valojen vaihtumista. Mikä ihmeen suojatie? Jos olisin käpäläni siihen suojaan laittanu, niin lettu olis tästä pojasta tullut! Äiti sanoi ettei se haittaa, jos isoja jyriseviä autoja vähän pelkää, kunhan ei paljoa... Sitten kun Kessu oli mukana, en viitsinyt sille pelkoani näyttää, vaan tepsuttelin ihan reippaasti vaikka mikä tuli vastaan. Kolmestaan onkin ihan kiva ulkoilla, äiti oli ihan pöllähtänyt, kun hihnakäyttäytyminen oli kaikilla niin hienoa, kun ekaa kertaa talutti meitä itsekseen. Hah, ei paljoa pitäisi kehuskella ennakkoon. Kun tultiin takaisinpäin kävelyltä, Kessu äkkäsi oravan puusta. Sitten olikin ihan toinen meininki. Hihnat ja koirat solmussa, ja äiti pahalla päällä Kessulle. Kessu vaan silmät soikeena hönki vaistot valloillaan männyn suuntaan. Tollo ei huomannu että raahasi jalassaan myös minua...

31.8. Terve pitkästä aikaa, täällä Gösta! Kyllä taidan laittaa sihteerin paikan hakuun, niin on luistanut tämä nykyinen hommistaan. Keksii kaikkea tekosyitä kuten tietokoneen korjaus, ettei tarttis näitä kaikkein tärkeimpiä juttuja tehdä!
Nyt sitten tiivistelmää viimeaikojen jutuista. 
Sihteeri (ent. äiti) lopetti sitten kai kokonaan minun hoitamiseni kun lähti töihin. Yksinoloaikaa oli minulla kokonaista yksi tuntia päivässä, kauhean pitkä aika siis (taidan lähteä takaisin omaan rakkaaseen kenneliini, jossa hommat hoitui...) Turhauduin ihan täysin kokonaan ja iskin pienet, mutta vahvat hampaani sohvaan. En kuule kyllä repinyt sitä ihan kokonaan itse, Ellu oli auttanut tekemällä alkureijät jo aikaisemmin. No, kun siinä se reikä nyt oli, niin vähän suurensin sitä ja vedin sitä hauskaa superlonia sieltä kolosta ulos. Olipas kivaa!!
Varmuuden vuoksi olin pissinyt moneen paikkaan, että kaikki huomaisivat miten kauan olen ollut yksin! (sitä perus-järkky-kiukkuista ei sitten lasketa). No, tuhosin erinäisen määrän kananmunakennoja ja riisipaketteja ja ja ja.... mistäkähän ne sinne lattialle oli joutunut, sihteeri on näköjään vähän huono siivoamaan. Kaiken sen silpun keskelle yht´äkkiä ilmestyi sitten sen sihteerin mies. Vähän se nieleskeli ja käveli kuulemma "pissistä tahmealla lattialla" keräten niitä työllä ja vaivalla silppuamiani pahveja. Niin se viikko sitten vierähti, joka päivä jouduin olemaan sen piiiitkän tunnin kotona. Onneksi pääsin sitten lohdutukseksi monta kertaa leikkimään Leena-tätin Saku-koiran kanssa.
Viikonloppuna sihteerin oli taas pakko lähteä töihin, nyt sillä vähän järkeä piisasi, kun otti minut mukaan. Se oli kiva paikka se. Kauheesti johtoja ja tietsikoita joka puolella. Oma petikin sieltä minulle löytyi, kivoja tätejä ja leluja. Riehuin vähän pallon kanssa, söin siankorvaa ja puruluuta. Otin unoset ja sitten piilottelin niiltä ahneilta tädeiltä siankorvan jämää kenkien alle. Vaihdoin paikkaa tosi useesti ettei ne löytäisi sitä. Sanoin sihteerille että voin kyllä tulla toistekin kun olin kivat kaksi päivää siellä mukana. 
Maanantaina minulla kävi vieras, Hakulisen Sari tuli katsastamaan minkälainen veijari olen. Samalla kuulin Uunosta päivitetyt jutut. Minun pitääkin lähteä Uunoa katsomaan tässä joku päivä, Ellu sanoi ettei tule mukaan, kun kuitenkin taas Eija trimmaa. Uuno on myös espanjalainen vesikoira, Zorrazo Jalopeno ihan oikeelta nimeltään. Se vapaapäivä meni ihan tavallisesti siis. 
Sihteeri on opettanut minulle kauniisti seisomista, hän kun haluaisi viedä minua joskus näyttelyihin. Tylsää, sanoin minä aluksi, mutta sitten huomasin että tämähän on oivallinen tapa lypsää nameja. Hetken seison paikoillani ja vähän asetellaan jalkoja, sitten jo saan kehuja ja namin, helppoa! Kessu harjoitteli kotona vähän agia, muutamaa hyppyä, putkea ja keppejä. Myös minä sain mennä putkeen. Tosi hauskaa! Sitten sihteeri sanoi että "nyt riittää, tästähän tulee jo nyt putkihullu, kauheaa!" Just kun ajattelin että olen tarpeeksi iso harjoittelemaan. GRRRR
Olen päässyt kaupunkiin harjoittelemaan monta kertaa. Kessukin on ollut mukana. Ihme kuulemma oli kun sotkin hihnat koko aikana vain kaksi kertaa. Kohta aloitetaan harjoittelut niin, että kaikki kolme koiraa olemme mukana yhtä aikaa. Kaikilla on kuulemma oma paikka missä kuljetaan. Kuulostaa tylsältä! Minun paikkani on sen peruskiukkuisen vieressä tietenkin, höh. 
Äiti aloitti sivujen uudistuksen eilen. Vähän katsoin häntä pitkään kun tommoisen punaisen värin laittoi... se on vähän pimee. Onkohan se huomannut että niitten vessa on saman värinen, ettei vaan pitäisi meitä semmoisena p-sakkina...