Uusin kirjoitukseni aina ylimmäisenä

27.2. Iihana agilitypäivä! Harmi vaan kun Taika-tyttönen ei päässyt paikalle. Oltiin ajoissa paikalla ja meillä oli aikaa harjotella taas vähän näyttelyjuttuja. Miia, se äipän kamu tarkasteli tarkkaan miun asettelua ja pyysi korjaamaan vähän sitä sun tätä. Miia on semmoinen snautseri-esittäjä-spesiaali, mutta osaa kyllä katsoa meikäpojankin asennon hyvin. Tänään juokseminen onnistui ilman pahempaa pomppimista, mutta vauhtia oli minulla pikkasen liikaa. Minkäs teet kun on virtaa puserossa?
Agilitystä porukkaa puuttui jonkin verran, että saatiin ihan pienellä porukalla tänään harjotella. Uutena esteenä harjoteltiin rengasta. Me ollaan äipän kanssa jo aikaisemmin ihan vähän sitä etukäteen harjoiteltu ja tänää sitten riitti kun kaksi kertaa mini-korkeudesta pompsautin läpitte. Toinen "uusi" este oli pussi. Mutta sitäkin oltiin jo aikasemmin vähän varaslähdöllä otettu... hih! Pussi on yhtä helppo kuin putkikin, vaikka se onkin omituisen pimee paikka. Äippä riehuskeli minun kanssa ja sitten kun oikeen sain tulta pyllyn alle niin nikkasin hampaani äitin kankkuun... Mutta äitiä vaan nauratti... se on ihan outo tuolla agissa kun saan tehdä siellä vähän muualla kiellettyjä juttuja. Kertailtiin entisiä esteitä vielä. 
Ensi viikolla ei päästä agiin, kun on äitin mummun hautajaiset. Hän eli kuulema pitkän 96 vuoden iän. Eli vähän semmoista suru-mieltä on täällä meidän perheessä.

26.2. Äippä on ihan yökkö. Se haluu koko ajan paijata ja lääääpiskelä, yäks. Kun olen kuulemma niin söpöliinisösselö-nassikkanapero yökkis. Haluun tän turkin pois, kun kukaan ei tajuu miten kova poika mä oikeesti oon.  Sitten sen mieli muuttuu, kun se löytää takun mun turkista. Sitten se nyplää ja nyplää vähän aina nippasee, kun selvitellään.
Toiseksi, olen unohtanu kaiken maailman mörköilyt. Emmä jaksa. Totesin, että rohkeena poikana on paljon kivempi olla. Voihan se olla että taas joku päivä päätänkin ottaa mörkötyspäivän, eihän sitä koskaan tiedä... parempi pitää äitii jännityksessä....
Iskä kävi meidän koirien kanssa hiihtelemässä ja se oikeen ihmetteli miten mä jaksan niin pitkään juosta ja juosta, etten kuulema meinannu väsähtää ollenkaan. Se muuten innostui taas tosta lajista niin, että kävi ostamassa uudet suksetkin. Kivaa!! Päästäänköhän aina mukaan? 

21.2. Jos eilen mörköilin, niin tänään en sitten muistanu ollenkaan. Tänään olin ihan normaali rohkea itseni. Äiti on ihan puulla päähän lyöty, kun mielialani viskoo kauheasti! Meillä oli vapaapäivä ja äippä tohotti meidän kanssa ihan mukavasti. Viime viikolla käytiin päivällä harkkaamassa Kessua omin päin. Nyt tänään oli minun oma agini, ja päiväsaika pyhitettiin ihan kotosalla oloksi. 
Illalla Veeran tanssikoulun ajan pääsin taas lenkille Tahvo-kamuni kanssa. Taas Tahvo pomotti minua alkuun, mutta nyt se ei ollu niin raisuna kuin viimeksi. Minä taas tupsautin itseni hankeen kyljelleen, että se mun idoli varmasti tajuaa, että olen ihan kiltti poika! Minä en moisesta pomottelusta itseeni ota, ja heti kun pääsen jalolleni, niin ampaisen Tahvon perään häntä pystyssä. 
Lenkin jälkeen käytiin hakeen äkkiä Veera mukaan ja nokka kohti agihallia. Tutustuin uuteen kamuun, semmoiseen karvaiseen porokoiraan, se on aika hauska veijari ja haluaa leikkiä kaikkien kanssa. 
Äiti oli tyytyväinen, kun alan pysymään paremmin irrallaan esteiden suorituksen jälkeen. Tänään otettiin uusina esteinä muuri ja puomi. Hyppäsin muurin (sen pienen ilman lisäpalikoita) pari kertaa. Olisin kyllä mielelläni hyppinyt enemmänkin, mutta äippä ei anna, se sanoo, että ennättää sitä isompanakin. Hmph. Puomi ei minulle kylläkään ollut mikään kovin uusi juttu. Sitten kertailtiin vanhoja tuttuja esteitä. Omaa vuoroa odotellessa äiti vähän harjoittelee tokoo minun kanssa ja seuraaminen on ruvennut nyt sujumaan kohtalaisesti! Minulla kun on kentällä vähän kierroksia niin en malttaisi odottaa vuoroani, meinaan vähän ruveta vinkumaan ja riekkumaan. Innossani sitten välillä roikun äitin lahkeissa ja hihoissa, eikö tänne tultukin pitään hauskaa?

Jiiiiihaaaa!!!!

20.2. Nonnii täytin eilen kokonaiset 9 kk, mutta taas jäi minun bileeni juhlimatta. Pah. Kessulle kyllä pistettiin kakusta ja herkuista pöydät koreeksi... Odotan kyllä että kaikki nämä mainitsematta ohitetut juhlapäivät korvaantuu sitten toukokuussa. Äippää nauratti, että me ollaan molemmat härkiä horoskoopilta, ehkä siksi meillä synkkaa niin hyvin! Jääristellään molemmat minkä ennätetään. 
Lähdin äitin kanssa töihin, kun ei sunnuntaipäivälle ollu mitään muuta ihmeellisempää ohjelmaa. Agiharkat on siirretty huomiselle. Ennen minusta siellä töissä oli kivaa, mutta nykyisin mielestäni se on ihan tyhmä paikka, kun siellä ei tapahdu yhtään mitään. Tänään siellä oli joku viestintäalan kokous, siitä tuli vähän enemmän ohjelmaa. Äippää vähän ihmetyttää, kun mörköilen. Aiemmin olen aina tuupannut itseni rapsuteltavaksi kaikille jotka töihin tulee. Nyt vaan menin äitin jalkoihin ja katselin tulijoita pitkään. Äiti huokaisi. Sitten kyllä tokenin kun pääsin kokouspöydän alle makoilemaan ja vähän vahtaamaan herkullisia kokousruokia! Ei kai kukaan niin tollo ole, että ennättää mörköilemään, jos on herkkuja tarjolla ja erittäin pehmopäisiä ihmisiä tarjoamassa niitä!

19.2. Täällä meidän Aholan kylässä järjestettiin semmoinen puuhapäivä. Me lähdettiin melkein koko perheen voimin seurojen talon pihalle puuhailemaan. Ellu jäi tosin kotiin, kun se ei ole parhaimmillaan noin niinku ihmisvilinässä. Kessu oli tilattu sinne hommiin, eli se veteli lapsia reellä. Äippä tuurasi välillä iskää juoksemassa Kessun kanssa. Minä vaan vähän riehuskelin siinä Kessun nenän edessä, niiku lälläslää meningillä silläaikaa kun uusi lapsi kiipesi reen kyytiin. 
Siellä oli myös yksi vähän pelottava poika, se asuu tuossa aika lähellä meitä, ja sitä lasta olen pakitanut koko ikäni. Äiti sanoo, että se voi johtua siitä, kun hänkään ei siitä pojasta tykkää kun se on semmoinen kohelo ja raisu. Äiti ojensi sitä poikaa kaksi kertaa siitä, miten koiria lähestytään. Mutta ei se mitään muista. 
Taputtelijoita minulle riitti melkein liiaksi asti. Kun melkein jokainen lapsi halusi koittaa lampaan näköistä koiraa. Pah, mä mikään lammas ole! Mä olen hurrrja perropoika!! Ensi vuonna saatte istua minunkin rekeni kyydissä! Makkaranpaistopiste oli lempparipaikkani, vaikka ei sieltä mitään herunut. Veera mässäili muurinpohjaletulla ja Venla paistetulla makkaralla. Missä oli jämät? 
Sitten siellä oli muutama muu koira Kessun lailla hommissa sekä ihan turistina ja suomenheppa joka veti semmoista isoa rekeä. Äippä oli vähän hämmästynyt, kun suhtauduin heppaan ja moottorikelkkaan ihan coolisti. Mäenlaskukisa meni minulta ihan ohi, harmi, olen ainakin pulkan takaa-ajossa tosi mestari....

18.2. Tänään äiti vei tytöt hoitoon jo klo 12. Eli hän säästi aikaa VAIN minua varten! Eli käytiin Imatrankoskella ihan kaksistaan kävelyllä. Äiti sanoi, että se tekee tämmöiselle pojalle hyvää, kenellä on pientä mörköikää ilmassa. No helkkari, minkä minä sille mahdan, etten tämän tuiskutukan takaa enää yksinkertaisesti näe mitään mitä edessäni on.... höh!! Käytiin myös äitin työpaikalla, siellä oli muutamia tuttuja, vaikka sitä Ullaa jäin vähän kaipaamaan, kun kukaan ei yrittänyt nyt riehuttaa minua. Vähän yritin merkitsevästi tepastella, mutta ei ne mitään älynnyt. Ketään sen paremmin tuttuja ei sitten tavattu tällä reissulla. Missä lie oli kaikki koirakaverit? Haloo!! Onko kaikki lentäneet talveksi etelään? Tai enkö tukkani takaa nähnyt?

17.2. Iltavuoroviikko taas äitillä menossa. Me ollaan kyllä ihan lellareita, kun me ei jouduta olemaan kotona itsekseen juuri ollenkaan... kerrankin palvelu torpassa pelaa! Kessu on saanut olla muutaman yön sisällä, kun ensin sen tarhan ovi oli jumissa sataneen lumen takia ja sitten se oli jotenkin muuten vaan niin erinomainen jossain (ja pyh). Menkööt sinne minne kuuluu. Sitten kylläkin jos Kessu on ulkona niin äippää lämmittää se, kun aamulla käy päästämässä minut ja Ellut pihalle niin minäpoika päivystän Kessun tarhan vieressä enkä meinaa tulla sisälle ennen kuin Kessu tulee kanssa. Tosin välilä sitten äiti kysyy kerran ja laittaa sitten kaikki ovet kiinni. Siellä sitten saan pitkän aikaa odotella että joku tulisi uudelleen kysymään. Tuppan sitten kyllä tulemaan, kun toisen kerran sen aika tulee. Kivaa muuten kun pääsen aina hakemaan Veeraa eskarista kotiin! 

Hmph, jos oli tukka silmillä ennen, se ei ole mitään tähän verrattuna...

14.2. Käytiin reffeillä Tahvon kanssa. Sen aikaa kun Veera oli tanssikoulussa niin ryykittiin pitkin Manisikkalan metsiä. Kaiken maailman polut kierreltiin ja käytiin kaupungissa. Tahvo vähän pomotti minua, vaikka se tietääkin että se on minun idoli! Minäpoika kellahdin kumoon lumihankeen että lumi tuprusi kun Tahvo hyökkäili niskaan. Sitten Kirsi ja äippä vähän konahtivat ja sitten hommat suji paremmin.  Äitillä alkaa köhä vähän helpottamaan ja oltaan saatu nukkua koiratkin rauhassa alakerrassa.Vähän sillä vieläkin henki pihisee tuolla pellolla meidän perässä raahautuessa, mutta paljon parempana se jo on!

13.2. Ymmärsihän se äiti lähtee köhästä huolimatta viemään minua agiharkkoihin. Voi että siellä oli taas kivaa! Heti alkuun tapasin Hermanni-sheltin, ihan pikkusen juoksenneltiin ja väännettiin tassua pihalla. Kiva kamu! Ja hallissa sitten otettiin vähän pentu-painia iiiihanaisen Taika-laikan kanssa. Siinä pimussa on imua! Ja se on myös innostunnu tästä akilitistä. Iiro-bichoni vaan vinkkas tytöille silmää, ja ihan SILLÄ silmällä... ja vähän jurritti sen omistajille. 
Tänään käyttäydyin sitten vähän paremmin, eikä puomin imu imaissut minua mennessään! A-ta katselin vähän kaihoisasti, ja äiti vähän toppuutteli, kun en kuulemma sitä vielä osaa. Siis mistä se voi sen tietää! Kun en ole koskaan ees päässy yrittämään! Mikä se luulee olevansa, joku ennustaja-akka vai, häh? Äippä sai toimia apu-kouluttajana, kun se toinen kouluttajista ei päässy paikalle. Ja Hermannin Tuula toimi myös oman ryhmän vetäjänä. Minun ryhmässä oli kamuni Taika ja Iiro. Ja just kun oli kaikista kivointa, nii piti lähtee kotiin. 
Sitten kotona äippä vaan tylysti jätti minut kotiin ja lähti möllikisoihin. Sitten lähti iskä ja tytötkin vieden Kessun mennessään. Moukat! Ne jätti mut kaksistaan tuon piipittävän hullun kanssa! Tämänkö ansaitsin? Tän siitä saa, kun tekee agissa niiku käsketään. Sitten äippä vielä illalla hieroi Kessua vaikka kuin kauan. Möksähdin. 

    
sinihetkiä

9.2. Kömmin tänne tietsikkapöydän alle turvaan bakteeritulvalta. Meillä sairastetaan, ja ihan urakalla. Koko kämppä hukkuu räkäisiin nenäliinoihin ja tahmeisiin yskänlääkkeisiin. Noh, ihan kiva kun koko ajan on joku kotona, mutta rajansa kaikella! Se on kyllä yks ihme homma, miten meidän koirien unta ei sitten kunnoiteta yhtään, kohta meen lakkoon! Katos, kun äippä yskii yöllä makkarissa, niin se tulee tänne alakertaan rykimään. Mokomakin keuhkotautinen! Ensin riemuissani menin kainaloon nukkumaan, mutta eihän siitä mitään tule, kun toi kakoo ja kakoo, ryystää ja räkii. YÄK! Räppäsin sitä tassulla naamaan pari kertaa, mutta ei se mitään uskonu. Sen siitä saa, kun puolikuntoisena menee peruskiukkuisen kanssa juoksemaan agiradalle. Pah. Sai minkä ansaitsi.
Eikä tässä vielä kaikki. Ei me päästä kunnon lenkillekään. Tuossa pellolla äiti raahautuu henkitys vinkuen vähän matkaa. Sitten se pihisee meille jotain, että tännepäin. Mua ottaa sitten kaaliin tämmönen. Kessullakin alkaa olla virtasta puserossa pikkasen liikaa. Onhan se naurettavan näköistä, kun iso koira ryykii kieli pitkällään silmät pullistuneena edes takasin. Ja Ellu on kiree kuin viulunkieli. Turkki pölisee vähän väliä. Huoh. 

5.2. Tänään oli iiiiihana päivä... Ensinnäkin oli Kessun kaksivuotis synttärit. Saatiin kaikki maksalaatikko-nakki kakkua ja puruluut juhlan kunniaksi. Maiskis!
Sitten pääsin näyttämään todelliset kykyni. Oli ihan eka agikoulupäivä. Olin ihan polleena kun mentiin hallille. Vähän olin kyllä höh! ovella, kun oli niin paljon muitakin koiria. No ei se mitään, olikin paljon hauskempaa näin. Ihan ekana harjoiteltiin keppejä kujalla ja suorilla. Hah, vanha juttu! Siis ihan pliiisuuu!! Lisää toimintaa ja heti! Sanoin minä. Emmä mikään vauvelo enää oo. 
Sitten meidän porukka vaihtoi putkiharjoitteluun, taas pääsin elvistelemään. Nuuskuttelin vähän uusien ja vanhojen kamujen kanssa. Suosikkini oli tietysti ihana Taika-länsilaika (Oih! Pusipusi!) se on kiihkeä nainen! Sitten tuttu kamuni sheltti Hermanni, joka ei tykkää minusta, koska olen liian raju poika. Hermun sisko Helmi-sheltti oli myös. Sheltit on niin söpöjä, että lämmitin äippää livahtamalla välillä nuuskutteluihin. Äiti sitten kielti ja minä nyt tälläkertaa sitten tottelin (ja ei muuten tule tavaksi!). Hyppy osiossa rima oli sitten ihanihanihan matalalla, sain hypätä muutaman kerran. Varmistin ja tein aikas reilut loikat. Tämä riittää, sanoi äippä. Me ei vielä hypitä kun olen niin juniorijori. 
Lankulla kävelyä pääsin näyttämään ihan mallina muille. Se alkaa olla bravuurini, tiedän niin hyvin mitä kontaktilla pitää tehdä. Puomista tykkään ja sielläkin kontaktit oli bueno. Kun äippä käänsi selkänsä hakekseen hihnani niin se luuli että minä tulen hänen perässään. No hei haloo! Kun on kivaa puuhaa niin en kyllä viitsi äippää seurailla. Menin ihan itse puomille kun äitin tarkkaavaisuus hepaantui. Sitten kun äiti kääntyi, niin minä sillai vähän niinku lipsahdin ja putosin puomilta. Kipaisin heti häntä heiluen äitin luo ja sanoin että sorry, mamma! Emmä tahallaan, ihan vahingossa puomin imu imaisi minut mukaansa. Äiti vähän juoksutti minua ja katsoi etten vaan loukannut itseäni. Ei traumoja eikä haavereita! Sitten otettiin puomi kerran yhdessä, ja hyvin hän se meni! No sitten olikin jo eka agituntini ohi. Menin kotiin polleilemaan kamuille tekosiani.... 

Seinustalla poseeraamista 

3.2. Äiti, se vanha lahopää ei muista ikinä ostaa poltettavia CD-levyjä. Eli kaikki Heidin ottamat kuvat Lahden näyttelystä seisoksii tyhjän panttina äitin työpaikan koneella. Olisi jo aika saada lisäkuvitustä tänne päiväkirjaan, herätys! Tämä viikko on ollut ihan semmoinen perusviikko. Aika tylsää, kun äiti ja iskä on molemmat aamuvuorossa, se tarkoittaa, että me ollaan 8 tuntia päivässä keskenään täällä. Onneksi iskä käy ruokatunnilla kotona, päästään edes käväisemään pihalla. Äippä säikähti, että alan taas tuhoamaan tavaroita. Siis mähän vaan kanniskelin kenkiä paikasta toiseen, emmä niitä pureskellu! Nojatuoli on niin hyvin peitetty, etten ole meriheiniin päässyt käsiksi ja varasohva on nahkaa, yäk. 
Eli kaikenlainen puuhaaminen on tällä viikolla jäänyt ihan paitsioon. Olen kyllä päässtyt kaupunkiin tyttöjen tanssikoulun ajaksi. Mutta mitään sen kummempaa ei ole tapahtunut. Kotitokoa on tökötelty ihan sisällä, kun on ollut pimeää ja kurjat ilmat ulkona. Sitten herkkuja on äiti laittanut piilon ja meidän sitten on pitänyt niitä etsiä. Tottakai pääsen ulos juoksentelemaan joka päivä, tarkoitin nyt näitä speciaalijuttuja.
Äiti sanoo, että meidän Nassikalla on nyt sitten se mörköikä. Kun en ennen ole pelännyt oikeestaan mitään. Nyt kaupunkilenkillä yht´äkkiä huomasin semmoisen taideteoksen vuoksen varrella. Se oli iso ja ruma. Häntäni laski alas ja kurkistelin sitä kulmien alta. Äiti oli ihan tollo, se ei huomannut mitään, vaan jatkoi matkaa. Muutaman kerran kurkistin sitten taakseni, ettei se rumilus vaan seuraa. Sinne se kuitenkin jäi. Ensikerralla me mennään sitten katsomaan lähempää, sanoo äiti. Emmätiiä onko se sitten ens kerralla mikään ihmeellinen juttu. Enää kaksi yötä alkeiskurssin alkuun...huoh.