Uusin kirjoitukseni aina ylimmäisenä

28.12. Ollaan vähän reissusta palauduttu. Oltiin Pieksämäellä papan luona kyläilemässä. Kessu vietiin Taipalsaarelle koirahoitolaan ja ajeltiin Mikkelin kautta Pieksuun. Sopivasti matkan varrella oli tuo hoitola. Siellä oli kauhean paljon koiria, samojedeja ja reki-huskeja. Kessu jäi sinne ihan mielellään. Ja kun sattui olemaan sopivasti katto siinä Kessun tarhassakin. Me peruskiukkuisen kanssa sitten kahdestaan nökötettiin autonperällä lopun matkaa. Ellu oli aikas kamala, se ruikutti koko matkan. Sillä on niin kauhean kiire perille. Siellä perillä sitten odotteli Papan ja Maijan lisäksi Arto-Eno ja Päivi sekä piskuinen Sofia (se kiva serkkukaverini) sekä Pete ja Samu. Ihan kivasti sakkia siis, kun me kuusi pamahdettiin vielä rehvakkaasti paikalle.
Sain paljon paijauksia ja kehuja. Olen niin tottelevainen ja kiva koira (vaikka välillä vähän villi). Sohvi-tytöllä oli edelleen yhtä napakat otteet koiriin, kuin viime näkemällä. Aina kun yritin vähän pusutella, niin se nappasi nenukarvoista kiinni, tai sitten huiski piskuisilla käsillään minut pois. Höh, miten ne voi noin pieninä olla niin napakoita? Ellu vähän ressasi, ja tuhnaili kamalia hajuja kaikkien "riemuksi" kaiken päivää. Minäpoika en ressaa, vaan minulla oli oikeen kivaa. Äiti oli tosi onnellinen hyväkäytöksisestä pojastaan! Varmuuden varalta kerättiin kaikki herkulliset ruuat pois pöytien reunoilta, etten vaan toistaisi jouluaattoista tempaustani. Yhden yön jälkeen ajeltiin takaisin, haettiin Kessu kyytiin ja köröteltiin kotiin. Oli niin raskas reissu, että nyt tänään olen palautunut takaisin omaksi riehakkaaksi itsekseni. Kessu ja Ellu on taas menettäneet hermonsa jo monta kertaa minun kanssani!

25.12. No huh huh! Kyllä oli jouluna sähinää! Tosi jänskä päivä, heti aamusta tuntui, että tapahtuu jotain ihan poikkeuksellista. Ette usko! Iskä oli ihan tollo, se kantoi puun sisälle. Ja äiti kovisteli Kessua, ettei siihen sitten kinttua nosteta. Sitten siihen puuhun laitettiin valot (!) ja tytöt ripusteli nauhoja ja värillisiä palloja. Ensin luulin, että ne on varmaan sitten ne paljon puhutut joululahjat. Mutta ei, heti tuli komento, jos niillä palloilla yritti leikkiä. Äippä otti meistä kuusen juurella kuvia.
Ihanat ruuat tuoksui niin kovin nenääni. Ihan pakko on kertoa, kun koiruuskoulun opit on menny niin hyvin perille... Kinkku kuorrutettiin ja laitettiin sitten jäähtymään apupöydälle, sillai taakse ihan seinän viereen. Mutta kun se yksi apupöytä on vähän matalampi kuin muut, siis vain vaivaiset 10 senttiä, mutta. Noh. Yht´äkkiä huomasin olevani keittiössä kinkun kanssa kahden. Nousin seisomaan sillai hienosti kahdella jalalla apupöytää vasten ja kurottelin ihan oikeen pitkälle. Yletyin sitten lopulta kinkkuun. Iskin hampaani siihen kylkeen ja yritin siirtää sitä mötikkää lähemmäksi, ja juuri silloin äippä käveli keittiöön (voi pahus!). Äiti yritti olla kauhean vihainen, mutta ei onnistunut siinä kauhean hyvin, kun tirskui ja sai minut kyllä alas, mutta heiluttelin tyytyväisenä häntääni kinkunpala suussa. Äippä kertoi, että oli niin hassun näköistä, kun villahousu pinnisteli ihan varpaillaan, että ylettyi kinkkuun asti... Sitten kinkun kylkeen leikattiin semmoinen lovi, ja sen leikatun osan saatiin me sitten kamujen kanssa herkutella. Nyt äiti sanoo, että pitää tehdä uusia kolinapurkkeja, kun olen ihan mahdoton pummi.
Joulupukki tuli (laitettiin sitten kuitenkin peruskiukkuinen yläkertaan, kun se oli niin äksy) ja antoi meille pojille lahjat suuhun. Ellun lahjat kerättiin takan reunalle odottelemaan, että (ikä)neito rauhoittuu. Minä sain hurjan paljon lahjoja. Iskä vähän kyynisesti totesi, että onhan se niin kiltti poika ollut, rikkonut vaan kaksi sohvaa, varastanut mummin kahvipöydästä kakun ja haukannut kinkun kyljestä, että onhan poika lahjansa ansainnut... heh ;D
Ai niin, vinkki, ei kannata haistella ulkoroihuja ihan läheltä.

20.12. Parempi oli päästää äippä näppäinten ääreen, ei toi latominen oikeen meitsiltä suju! Sunnuntaina tuli sen verran lunta, että noi ihmiset sai jonkun kummallisen jutun päähänsä. Ne valjasti Kessun reen eteen ja tälläsivät meille kaikille tonttuhatut päähän (täh??? outoo sakkia??). Sitten meidän piti Peruskiukkuisen kanssa istua siinä reessä ihan piki-paikallaan. Ellu törähteli vähän, kun ei hänen korkeutensa millään ensin voinut alentua istumaan minun lähelleni. Äiti sitten kerran vähän komensi, niin johan se asettui. Noi ihmiset oli kyllä tosi onnellisia, kun me istua napotettiin ihan koko ajan kiltisti, eikä kertaakaan yritetty lähteä mihinkään. Kessu oli vähän hölmönä, kun piti vaan seistä, eikä päässyt liikkumaan mihinkään. Äiti teki sitten yhdestä kuvasta joulukortin, joka on tuossa etusivulla. Lähetettiin myös kavereille sähköpostissa.
No, tänään sitten Kessu sai korvauksen, kun pääsi reellä vetämään lujaa vauhtia Venlaa. Iskä kulki potkurilla Kessun vieressä ja piti hihnasta kiinni, ettei pookeli karkaa kylille Venla perässä. Olis siinä naapureilla ihmettä, kun koira ilmestyisi pihalle tytön kanssa, hah haa!
Viikonloppuna pääsin äipän mukaan töihin. Vähän tylsistytti. Hyvät eväät oli mukana. Kadotin palloni sinne jonnekin, harmi. Toivottavasti joulupukki tuo uuden...

Tässä on muutama otos ihan vaan meistä kyydissä. Minä olen ihan valmiina koko ajan tulemaan alas, kunhan lupa tulee.... Ellu on niin korkea-arvoinen kuin vain osaa.

19.12. moiok, tåöässa jöässe. sihrteer ei pååse komneellew, kirotran ite. tåäytimn tänåån 7 kk!!1!

17.12. Kröhöm. Minusta on tulossa mies. Ihan melkein kuin aikuinen koira. Eilen illalla harjoittelin kintun nostoa. Joo, se on totta, koipi vähän ylös ja pissiä liruttelin melkein kuin isot pojat. Ei muuta raportoitavaa, terveisin Iso-G, kohta 7 kk.

16.12. Ääh, iskä on kaikki illat tietsikalla. Se naputtaa jotain ihmeen nettipeliä, eikä mun sihteeri meinaa millään päästä päivittämään tätä maailman tärkeintä asiaa, mun omaa päiväkirjaa.
Täällä on ihan ihme kelit. Pihat on peilijäätä ja jään päällä vähän vettä. Kauhian liukasta. Tuo äippä kiljahtelee kauhusta, kun mä räpiköin satanen lasissa pitkin pihaa. Kessun kanssa tietty. Äiti sanoo, että keppiheppa-Kessu menee katki, jos se kaatuu. Sillä kun vain nahka pitää tuota rankaa kasassa, niin laiha se on (noh, ehkä vähän liioitellusti...). Pellolla ei ole kuin pieniä jäälänttejä siellä täällä. Kun sitten ulkona leikkiminen on vaikeeta, kun jäinen piha vie ihan väärään suuntaan, on riehumisleikit siirretty notkeesti Kessun kans sisälle. Meillä on siis tosi kivaa. Iskä sanoo, että minä kuulema opin kauhean rajuja leikkejä Kessun kanssa, eikä mun kanssa kohta kukaan muu koira leiki.
Meillä on semmoinen takaa-ajo leikki. Ensin minä härnään Kessua, ja sitten juoksen karkuun. Menen omalle petilleni  kyljelleen odottamaan velipoikaa. Kessu tulee täysiä perässä ja näykkii minua sitten siinä petillä. Kun sitten luikahdan karkuun, hyppään sohvalle ja sohvalta suoraan Kessun niskaan! Sitten taas ympäri huushollia että taulut seinillä kolisee. Tuo snakke-poliisi käy meitä välillä ojentamassa. Eikä nuo ihmisetkään aina niin kauhean innoissaan ole, vaikka naureskelevat välillä meidän poikien touhuja.

 
Tässä alkuviikosta otetussa kuvassa on vielä näin kivasti lunta. Tässä olen lähtökiihtytyksessä lähdössä lentoon. Houkuttelen Venlaa mukaan, mutta se ei oikeen nyt innostunut.

14.12. Kyllä tää joulun odotusaika on jotenkin niin ihmeellistä. Täällä häärätään ihan peijakkaasti. Toi mummu tuli meille viikonloppuna, ja johan alkoi hutina! Se on semmoinen tehopakkaus, tiedättekös. Minäkin sain tuta tämän pari kertaa, kun kiiruussa ei huomannut minua, ja tallasi hännän päälle (auts). Varokoon vaan, ettei joulupukin korviin tommoiset tuhmuudet kuulu.
Noh, lepyn sitten vähän kun alkoivat piparitaikinan teon. Siis ne tuoksut... aaah... nams! Olin vähän niinku tärkeenä. Minäpoika kun olen semmoinen etten kodinkoneitten meteliä pelkää, ei minua hetkauta mitenkään imurit ja vatkaimet. Pidin nenää koko taikinan vatkaamisen ajan kulhon reunassa ja napitin vihjailevasti äitiä silmiin (hei haloo, maa kutsuu...). Piti kuulkaas aika pitkän aikaa siinä nenäänsä leputtaa, ennen kuin sain vähän maistiaisia. Piparitaikina on herkkulistalla nyt ihan ykkönen!! 
Täytyi muuten odotaa ihan kokonainen vuorokausi, ennen kuin varsinainen leipominen alkoi. Pikkuleipurit oli tärkeenä, tätä ne on ootellu jo pitkän aikaa. Siinä kaulimet heilui ja jauhot pölisi. Onneksi noilla välillä vähän lipsahtaa lattialle jokunen nokare. Kannatti siis olla lähettyvillä. Uunista nousi herkulliset tuoksut. Kun sitten piparit oli paistettu, nukuin koiran unta pöydän alla. Karvojen seasta välillä kurkistin, mihin ne piparit joutuu. Työpöydälle ihan varovasti kurkistin, kun ihmiset oli poistuneet keittiöstä. Ne peijakkaan ovelat ketut oli siirtäneet pipariastian niin kauas seinän viereen etten mitenkään viruttelemallakaan ylettänyt niihin. Pah.

11.12. Sain äitin puhuttua ympäri, se vaihtoi tuon päiväkirjaotsikkokuvan vähän uudempaan. Tuossa supattelen teille näitä juttuja, ihan salaisesti, ettei kukaan muu kuule. Muutenkin päiväkirja sai nyt odottamiani agilitykuvia. On nyt sitten todistusaineistoa, millä polleilla!
Naapuri on lomailemassa jossain etelän auringon alla. Se tarkoittaa sitä, että hoidamme Oskua, naapurin kivaa kamua. Osku on sekarotuinen iloinen veijari. Nyt viikonloppuna päästään riehumaan vielä pitempään, kun nuo ihmiset on kotosalla. Me harjoitellaan semmoista junaa porukalla, ensin on osku, sitten Kessu, kessun hännillä minä ja Ellu pomottaa ylimmäisenä. Äiti kielsi kertomasta asiasta tarkemmin. Miksi?? Meillähän on niin kivaa. 
Kessu on nyt ollut vähän agitauolla. Se on haihattelija, sanoo äiti. Nenä ylhäällä herra kouhkaa hajujen perässä, eikä muista ollenkaan kuunnella minne esteelle pitäisi mennä. Semmonen tauko kuulema parantaa kuuloa ja vauhtia. Käytiin sitten pitkästä aikaa keskiviikkona hallilla. Kuulo oli parantunut ja velipoika oli entistä ehompi. Vähän jurppi kattoo, kun äippä säteili ylpeydestä Kessun keppien pujottelun kanssa. Murrh. Lässyn lässyn ja makkaraa... Unohti ihan että minäkin olen paikalla. Piti vähän haukahdella ja purra hihnaa. No, sain minäkin sitten vähän reenata.
Kontakti käyttäytymistä ollaan maan pinnassa harjoiteltu jo aikas monta kertaa. Pääsin sitten keskiviikkona ihan oikealle puomille kiipeämään. Se on kyllä melkein yhtä kiva este kuin putki. Putkeen vaan saa juosta-roikia niin lujaa kuin jaksaa! Tuolla puomilla on kuulkaas makkaraa! Joojoo, sinne pitkin oli kasvanut lördaagisiivuja! Mikäs siellä oli syödessä ja kävellessä. Äippä (se vanha tollo) luuli, että säikähtäisin kun puomi on korkea, hah!!! Mä en pelkää mitään!
Ai niin, Hexi kamuni on houkutellut minua näyttelyyn. Taidetaan tammikuussa suunnistaa pentunäyttelyyn Lahteen. Kivaa!! (siis jos saadaan Hexin kanssa riehua, pelkkä keekoilu on ihan plääh.) 

Saanko esitellä, lemppariesteeni putki...

2.12. .....Joulu on jo ovella, namusia ripustettu... Huooookaus. Odotan joulua. Olen kuullut, että jouluna saa syödä paljon herkkuja ja kiltit koirat saa lahjoja. Joku punapukuinen ukko on lahjojen jakajana. Äiti sanoi, että sille pitää olla kiltti. Ei se minua tarkoittanut, vaan tuota partatyttöä. Itse Joulupukin pitää lahjoa sitä, että se päästää sisälle, hah.
Olen muuten täyttänyt jo puoli vuotta. Otettiin vähän kuvia pihalla juhlan kunniaksi (missä bileet, lahjat ja herkut??). Ei tullu edes ketään kavereita, höh. Noh, komea ja iso poika kuitenkin nyt jo olen.
Koulutuksiin en ole päässyt pitkiin aikoihin, kun on ollut kaikkea muuta tärkeää viikonloppuisin. Tokoilua on harjoiteltu ihan kotioloissa. Onneksi edes Kessun agiharkkoihin olen päässyt mukaan. Olen saanut sieltä paljon uusia koirakavereita. Ai niin ne tollot on tyrineet minun suunnitelmat ekaan viralliseen keekoiluun. Höh. Peruivat tämän meidän oman Imatran kv-näyttelyn. Systeemit menee nyt uuteen mietintään...

29.11. Eilen oli jännät paikat. Kävin elämäni ensimmäisessä match-showssa, se on semmoinen keekoilukisa. Kuka keekoilee komeimmin, saa sitten ison pussillisen ruokaa. Ihme hommaa, sanon minä. Kyllä koulutuskentällä on paljon mukavampaa. Riemukseni Tahvo ja Kirsi tuli myös näyttäytymään tuomarin edessä. Kumma homma, kun Tahvo ei ole ollenkaan niin innoissaan meidän tapaamisesta kuin minä! Äippä muisti sitten siellä parkkihallissa ettei ole koskaan minua edes juoksuttanut hihnassa niinkuin näyttämistarkoituksessa. No, menee se ihan okei, sanoi äippä. Parikseni pentuluokkaan sain shelttikaverini Hermannin omistajansa Tuulan kanssa. Hermanni menetti hermonsa minun kanssani, kun minun leikit on vähän rajuja. Se möksähti, eikä suostunut tapaamaan minua enää ollenkaan. Me molemmat esiinnyttiin kehässä hienosti, tuomari kehui meitä molempia hienoiksi pojiksi. Jouduin jostain ihmeen syystä siis juoksemaan ensin ympyrää, sitten edes-takaisin tuomarin luo... sitten seistiin patsaana ja tuomari katsoi niin etu-kuin takapäänkin. Ihmeellistä kopelointia, onneksi sentään ensin työnsi sormensa suuhun, ja sitten vasta haaruksiin (yök). Ihan kiva täti muuten, heilutin hänelle häntääni ystävyyden merkiksi. Minä sain punaisen nauhan, ja Hermanni sinisen. Sitten odoteltiin ihan hirmuisen pitkään. Ensin kehään meni kaikki "siniset" pennut. Hermanni pärjäsi hienosti, hän oli sinisten toinen pentu. Sitten minä menin muitten "punaisten" pentujen kanssa kehään. Onneksi tuomari nyt ei heti meitä heittänyt ulos, mutta tyyliin lämmintä kättä ja kiitos osallistumisesta, meidät poistettiin parhaan kolmikon tieltä. Äiti sanoi minulle, ettei se haittaa, hän oli todella ylpeä minusta! Osasin käyttäytyä erittäin mallikkaasti, varsinkin asennossa seisominen oli sujunut odotettua paremmin. Tästä on hyvä lähteä uusiin haasteisiin.

20.11. No joo, pakko myöntää, että äippä on ihan pelimimmi. Se lukee mun aatokset, ihan totaalisesti. Sopivasti kun lumet oli maahan saatu, lähdettiin viemään peruskiukkusta trimmaukseen! hahhhhaaaa, hehehe! Se kylmänarka kisuliini on nyt ihan nyrpeenä (ja tosi kiukkunen, uskottekos!) Kyllä tolla äipällä tosiaan on vähän pelimeininkiä, rupee partatyttö vähän liikaa hyppiin silmille, katos. Tollei sen saa näköjään vähän rauhottuun ainakin ulkopuuhiin. 
Pääsin mukaan trimmausreissulle. Suunnistettiin äitin ja Ellun kera auton nokka kohti Ylämaata, Hakulisten koirakotiin. Niillä on siis kotona noita peruskiukkuisen sukuisia koiria, sitten karvaisempi musta murjaani sekä tietysti yksi meikäläinen, vesikoira. Hoidossa oli lisäksi pari mettäkoiraa. Vähäksi aikaa jouduin yhteen tarhaan norjan harmaan viereen, se puheli minulle jotain niitä samoja kuin Kessu, höpö höpö hirvijuttuja. En jaksannu kuunnella ja kävin koisimaan. Äiti haki sitten minut sisälle (vähän säikyin ensin peruskiukkuisen sileän somaa ulkonäköä) ja kävin sitten häkkiin jatkamaan kesken jääneitä unosia. Rimmin jälkeen vähän tapailin tutustumista Uunon kanssa, vähän pistettiin leikiksi. Ellukin oli vähän leikkimielisellä tuulella, eikä paljoa ärähdellyt Unskille eikä minulle. 
No, nyt on sitten Ellu saanut uuden ulkoasun. Välillä ihan unohdan kuka se on, ja ihan vahingossa haastan leikkiin - sekuntia ennen kuin lähden karkuun!!

19.11. Täällä tapahtuu kummia.... Nyt ette kyllä usko. Tää on siis toooosi utopistista, mutta koittakaa pysyä kärryillä... Tossa yks viimeviikkonen päivä tuli jotenkin semmoinen outo tuuli, vähän viilee ja pohjoinen. Si si, tämmöönen etelänsukuinen mies oli vähän niinku hämillään. Ilmassa oli selkeesti jotain muutoksen tuulia. Pilvet oli ihan kumman värisiä ja koko luonto hiljeni. Sitten se pikkuhiljaa alkoi... taivaalta putoili ihan hiljaa jotain valkosta ja kylmää! Totta se on, vannon sen!!! Hieraisin tassulla vähän silmiä ja katselin noiden muiden reaktiota. Pikkuhiljaa sitä valkeeta ropisi niskaan vähän reilumminkin. Sitten. Ellulla, sillä peruskiukkusella naksahti. Se siis repesi ja alkoi riehumaan ihan hullun lailla. Sama valkoinen hulluus iski sitten myös mun frendiin Kessuun (siis haloo, mitä täällä tapahtuu?). Mä kattoin niitä vähän pitkään kun ne hännät suorina mennä veuhtoi pitkin peltoja. Menin varovasti kysyyn Kessulta, tarttisko lähtee lääkäriin. No, ne molemmat hyökkäs mun kimppuun ja pyöritteli siellä valkosessa ja kylmässä ihan ympäriinsä. Mähän huumaannuin sitten ihan niitten lailla ja sitten me mennä remuttiin ees-taas. Siis voi äiti, tosi kivaa oli, mutta ihan kummallista....


 

Jotain kummaa vaaleaa oli yöllä ilmestynyt pihalle..... JEEEEEEEE!!!!JIBIIIIII!!!!

7.11. Eilen oli koiran ilma ja jonkun koiran tokopäivä. Siis ihan rättimärkänä piti touhuta. Pakko myöntää, että minulla oli kyllä mukavaa. Tapasin entisen tuttuni bernitytön ja uutena kamuna portigalinvesikoiran. Hauskaa! Harjoiteltiin aika vaikeita juttuja eli äiti teki vähän helpompia minulle. Hauskinta minusta oli seuraaminen juosten. Siis en kyllä seurannut, vaan riehaannuin ja roikuin äitin lahkeessa ja pompin hänen eteen ihan innoissani. Äiti on tyytyväinen kun hän pysähtyy, niin automaattisesti haen sivulle istuen. Muuten sivullemeno ei ole mikään vahvuuteni. Jurritan sahapukkina välillä, kun tympäisee kun äiti kädellä siirtää peppuani hänen viereensä.  Höh! Näpit irti! Se on äitin vika jos ei osaa opettaa sillai, että minä tykkään harjoituksesta. Nyt äiti on päättänyt opettaa minulle sivullemenon hänen takaansa kiertäen, ei enää edestä pyörähtäen. Huokaus, koittaisi nyt päättää...
Jos eilen olin ihan toko-koira, niin tänään jatkoin onnistunutta agilityuraani. Tai ainakin sen onnistuneen tulevan urani harjoittelua, jos siis ihan tarkkoja ollaan. Kuten jo ennenkin sanoin, olen siis putkihullu. Ollut jo pitkään. Se vaan on niiiiiiiiiiiiin ihanaa sujahtaa vauhdilla siitä läpi! Äiti pelkää, että tästä tulee vielä myöhemmin ongelma (miksi?). Noh, harjoittelin minä muutakin. Keinulankulla ihan maan pinnassa harjoittelin kontaktikäyttäytymistä. Siis ihan helppoo, toimin ihan kuin tokossakin, kun äiti pysähtyy, peppu menee maahan. Sitten minun pitää pysyä kontaktilla etutassut maassa paikallaan ihan hievahtamatta (vähän vaikeampi osuus). Äiti tulee palkaamaan minut sitten kontaktille ja antaa vapauttavan käskyn. Muutaman harjoituskerran jälkeen älysin jujun. Kessu ja Ellukin harjoitteli, mutta ihan oikeilla esteillä. Tytöt Veera ja Venla pääsivät myös ohjaamaan Ellua, tässä täytyy kyllä myöntää, että peruskiukkuinen on mainio noitten pikkuohjaajien kanssa! Kuvia tuli otettua harjoituksista, pikapikaa myös tänne nettiin asti...

Tässä näin, hienosti äippää seuraten töpsöttelen lankun päähän asti. Tosin etujalat jäi vielä lankulle... Harjoitus tekee mestarin!

6.11. Tiedättekös mitä on kuulonhuolto? En minäkään oikeastaan tiennyt, vaikka sitä huoltoa olen saanut jo jonkin aikaa. Se tepsii kuulkaas siihen, kun on niin kauhean kivaa joku muu juttu, ettei äitiä malta kuunnella. Minä esimerkiksi aloin ulkona olla semmoinen veijari, etten olisi millään halunnut tulla sisälle silloin kuin muut, eli kiertää vielä pari kierrosta talon ympäri ja tulla sitten kun itse haluan. Äiti sanoi, että alkaa pojalla olla kuulonhuononemista, huoltoon siis! Huolto aloitettiin pimeällä (meillä siis ei ole täällä katuvaloja, vaan pimeällä on todella pimeää). Äiti kutsui koirat sisälle, minä pinkaisin kierrokselle, ja tiedättekös mitä! Äiti laittoi kaikki ovet kiinni ja ulkovalotkin sammutti. Jäin siis ihan ypö yksin pimeään pihalle. Se ei ole kivaa se. No, itkuhan siinä pääsi, myönnettävä se on. Eikä edes itkien äiti heti tullut, vaan antoi minun istuskella rappusella jonkin aikaa. Tulin kyllä sitten nopeasti, kun ovi vihdoin avattiin. Tätä huoltoa olen saanut muutaman kerran, ja on se kuulkaas kuulo parantunut, ihme homma!

5.11. Murrr.... murrr.... Nyt olen vihainen. Loukkaantunut, kertakaikkiaan. Meillä oli tyttöjen kanssa semmoinen salainen sopimus. Kerrotaanpa ensin taustoja. Äitille valon välähdyksen lailla iski Mairen, Sulon ja Vapun luona käydessään, miten ihanaa on, kun koirat ei ole vahtaamassa pöydän ääressä. Silloin äiti teki itselleen sopimuksen, että seuraava koiransa (lue, minä...) ei sitten opi vahtaamaan. Iskä tyrskähteli naurusta, ja sanoi ettei se äitiltä kyllä onnistuisi. No niin. Minä sitten tulin, enkä ole koskaan saanut äitiltä mitään pöydästä, ja äiti on pitänyt huolen, ettei kukaan muukaan ole antanut mitään. Eli olen ollut keittiössä ihan tietämättömänä koko vahtailusta. Sitten Venla jätti leipänsä pöydälle ja meni itse pois. Minä vähän kurkistin pöydän päälle, ja IHANAA! Minulle oli jätetty ruokaa! Opin siis nokkelana poikana kerrasta tämän kivan tavan käydä nappaamassa pöydältä salaa juttuja. Kolinapurkki sävähti välillä viereeni, kun olin kurkistamassa pöydälle. Tulin nopeasti alas ja äiti kutsui luoksensa ja kehui. 
Sitten äiti rupesi ihmettelemään, kun aloin ilmestymään nappisilmineni aina pöydän viereen, kun joku oli syömässä. Tämä liittyy nyt siihen sopimukseen: tytöt antoivat minulle pöydästä herkkuja ihan salaa, kun äiti ei ollut näkemässä. Mutta voi, jäätiin kiinni ihan rysän päältä. Juuri kun Venla ojensi minulle haarukalla makaronia lautaseltaan, äiti tuli keittiöön ja tulistui!! Nyt sitten kaikki nelijalkaiset saatiin häätö keittiöstä, kun toiset syö. Ellulle ja Kessulle tämä on tuttua ettei kynnyksen yli ole asiaa. Minä vähän protestoin haukkumalla. Sillä tuloksella että sain lähdöt. Murrrrr....

Näissä kuvissa harjoittelen lisää kontaktikäyttäytymistä.... Äippä on ihan körmyselkä (notredamen kellonsoittaja, heh :D) Ellu on ihan mustis ja kade, kun minä saan makkaraa.

4.11. No niin, nyt sitten kutsukaamme kaikki minua agilitykoiraksi... Olen nimittäin aloittanut agilityharjoitukset. Kröhöm. Äiti tuossa vähän nurisee, ettei ne ihan  oikeesti ole alkaneet. Olen nimittäin harjoitellut keppejä tällä viikolla ihan ensi kertaa. Arvatkaas olinko polleena kun ensin Kessu harjoitteli sillä aikaa kun me Ellun kanssa ruikutettiin tarhassa, sitten Ellu kävi ihan vähän säheltämässä. En ollut uskoa korviani, kun äiti sitten pyysi Minut tarhasta ja laittoi toiset sinne odottelemaan. Otin riemulliset juoksukierrokset ensin talon ympäri, kun oli tuota energiaa ennättänyt kertymään tarhassa odotellessa. Sitten äiti laittoi vinokepit ihan tosi leveäksi, sitten pallon perässä mennä luikahdin lävitse. Nyt äiti miettii aloittaisiko kuja- vaiko vinokepeillä minun kanssani harjoittelun. Kujaankin ennättäisi harjoittelemaan hyvän aikaa, kun alkeiskurssini alkaa vasta ensi vuoden helmi-maaliskuussa. Kuulema sitten kun kuja olisi jo melko kapea, siirtyisin vinokepeille hakemaan viimeistä silausta. Kuulostaa heprealta, jos minulta kysytään. Sama se, sanoin äipälle, kunhan jotain tehdään. 
Tällä viikolla äiti on iltavuorossa, eli alkeistokoryhmään ei tällä viikolla mennä. Lauantaina taitaa tokot myös mennä ohi suun, kun samaan aikaan on agiseuran esteiden siirtotalkoot halliin. Noh, ensi viikolla sitten pääsen alkeisryhmään ja lauantaina sekaryhmään, äiti lupasi.