Uusin kirjoitukseni aina ylimmäisenä

31.3. No eihän se lääkkeen ruuttaaminen olekaan niin kamalaa kuin luulin, heh. Nokun saan äipältä aina jotain hyvää, nii kyllä siinä sitten kannattaa vaikka sen eteen vähän lääkettä ottaa. Vaikka sitten tonne "väärään päähän". Noi laumalaiset parkkeeraa viereen vahtaamaan mun palkkoja, mutta sitten ne häipyy kun äippä sanoo että vain ruuttaamisen jälkeen saa makupalan....
Kauniita ilmoja on ollu miälettömän monta, siis pääsiäisestä asti on saannu kylpee auringossa. Nakupellenä oloon on jo tottunu ihan mukavasti. On muuten paljon kevyempi juoksennella!
Hangenkanto on kiva juttu. Pääsee metässäkin ihan toisella tavalla viilettämään. Äippää hirvittää että paukautan puuta päin kun viiletän korvat lepattaen sinne-tänne. Se huutaa, että rauhotu vouhkale, ettei loputkin hampaat katkeile. No hah hah... Joo, äippä oli ihan intoo täynnänsä tänään lenkkeileen meitien kanssa. Ekaks käytiin metässä ja semmosella aukkohakkuulla temmeltämässä. Sitten toistamiseen lähdettiin potkurilla meneen. Noh, paljastetaan, vaikka äippää vähän nolottaen naurattaa nää kulkuvälineet. Kattokaas kun meillä on semmonen potkuri mihin on kiinnitetty jalaksiin laskettelusukset! Sillä pääsee sitten hangilla tosi lujaa viilettämään, varsinkin kun on tää hangenkanto. Äippä siis suihkii sillä ja me juosta pingotaan mukana. Tolla äipällä vaan on kyllä surkee kunto, kun sen täytyy välillä vähän lepäillä. Aina kun se pysähtyy nii Ellu parkkeeraa johonkin ihan liki, kun se luulee että alkaa eväitten syönti, vähänkö se on ahmatti....

30.3. Kessun möllärit. Mä pääsin tälläkertaa mukaan katselemaan möllikisoja ja tervehtimään vähän vanhoja kamuja. No kaikista parasta tietysti oli se, kun siellä oli Tahvo-my best friend! Tuomarina oli Marjukka. Äiti tykkäs ihan ältsysti Marjukan radasta, möllikoirille semmoisia sopivia kiemuroita ja killereitä. Kessu ei ollut parhaassa vedossaan, mutta äippä oli iloinen kun se oli kuitenkin jotenkin edes ohjattavissa nyt, kun ei kulkenut kymmenen estettä edellä! Mä yritin huikkailla, että ota mut, ota mut! Mutta ei se mun kanssa radalle mennyt ollenkaan. Se sanoi että mä olen pikkupoika enkä ole vielä kertaakaan edes A:ta kiivennyt plääh.

29.3. No niin huh. Niinhän siinä sitten kävi, että se minun nätti hampaani piti poistaa kokonaan, nyyh. Olen vieläkin vähän tokkurassa nukutuksesta ja äippää säälitti koko työpäivän miten pärjään kotona iskän ja tyttöjen kanssa. 
Minä sain pistoksen ja jotenkin rupesi ramasemaan ihan kamalasti. Ei auttanut kuin käydä köllälleen sinne lääkärin tiskille. Äiti oli kuitenkin vieressä, että eihän sitä sitten mitään hätää voi olla. Äiti käytti tilaisuutta muuten hyväkseen ja kaiveli korvistani tosi syvältä karvoja pois (tää muistetaan). Äiti kertoi sitten myöhemmin että Marjukka kaivoi sen rikkinäisen hampaan pois ja äiti otti sen muistoksi kotiin. Pahasti se olikin lohjennut. Jotkut hammaspaperit laitettiin sitten Kennelliittoon että saan virallisen todistuksen siitä, että siinä OLI se hieno hammas.
Sitten äiti pyysi lääkäri-Marjukkaa kurkistamaan tuonne minun vehkeeseeni, kun äiti vähän epäili että siinä taitaa olla alkava tulehdus. No voi sun... sain puhdistusainetta SINNEkin. Ou nou. Onneksi eka puhdistus tehtiin ihan nukutuksessa ja äiti mietti että miten se kotona tuon homman oikeen hoitaa...?? Pysy kaukana sen Ruuttasi kanssa. GRRRRRRRRRRRRRRR...

Tässä nukun Ruususen unta, vain kauniin perro-tytön suudelma voi minut herättää...

28.3. Käytiin pellolla pitkällä lenkillä kun oli niin upee keli. Minä vähän riehuskelin pellolla toisten kanssa. Varastin äipältä lapasen varmaan kymmenen kertaa, hih! Sitten kun tultiin kotiin äippä ihmetteli kun olin vähän vaisu. Sitten äitille muistui mieleen hampaani, kun tuomari Lappeenrannassa sanoi että pala on lohjennut etuhampaasta. Äiti tutkiskeli sitten suutani ja huomasi että ydin näkyi ylä etuhampaan sisältä. Hui. Äiti epäili että haaveri oli sattunut tuossa jonkin aikaa sitten kun törmäsin hämärässä äitin autoon kun se oli parkkeerattu väärään paikkaan ja mulla oli tukka silmillä. Toiset koirat sillai nätisti kanttas auton kohdalla, mutta minä poika täräytin suoraan päin puskuria. Ai kun sattui ja ulahdin. Äiti tutkiskeli minut ihan joka puolelta ja katsoi silloin suunkin, mutta pala ei ollut silloin vielä irronnut. Kait se silloin vähän oli haljennut ja sitten myöhemmin riehuessa tai luita pureskellessa sitten lopullisesti lohjennut. Äiti sanoo että huomenna soitetaan lääkäriin.

Tässä minäpoika 10 kk poseeraan aika hienosti paksussa turkissani....

.....ja tässä sitten se kaunis turkkini on ajeltu pois. En vaan millään olisi sitten enää halunnut seistä nätisti, kun oli jo kiusattu ihan tarpeeksi tuossa ajelussa. Vähän selkänikin jäi köyrylleen ja jalat sojottaa vinkuralleen. Äippä yrittää epätoivoisesti vähän asetella, heh

27.3. Kyllä on muuten riittänyt puuhastelua, ja yritän vaivoin pitää tekstin lyhyenä. Siis. Perjantaina meille tuli Sohvi-pikku-ihminen. Se on minusta toosi mielenkiintoinen lapsukainen. Katsokaas kun se on vasta vähän yli yksi vuotta, niin sen käsissä on aina jotain hyvää syötävää. Sohvi on reilu, ja ojentaa aina minun suuhuni kaikki. Tai ainakin luulen niin että ojentaa.

Lauantaina sitten saapui loppujuhlaväki. Oli enoa ja tätiä lapsineen, kaikenkaikkiaan kymmenen aikuista ja kuusi lasta. Ja mukana kaikista paras asia, isomummun Bruno- toy villakoira! Brunolla meni vähän hermot minun kanssa kun yritin koko ajan vaan leikkiä ja se ei halunnut yhtään. Harrastin sitä kamun seuraamista täällä kaksi päivää melkein yhteen putkeen. Ellu ei Brunosta välitä. Kessu välittäisi, mutta sitä ei uskallettu päästää temuamaan, tiedättehän kun se on semmoinen keppiheppa ja vähän raisu. Noi ihmiset koko ajan naureskeli ja seurustelivat ihan aamun tunneille asti. On se tuo vanheneminen näköjään kiva juttu.

Sitten tänään kävin pikapyörähdyksen Lappeenrannan näyttelyssä, siitä äippä kirjoittaa enemmän tuonne yleiseen päivä-kirjaosuuteen. Se oli nimittäin aika tapahtumarikas saapuminen näyttelyyn, hih. Olin junnu-pojista ykkönen, ja siitä erityisen ylpeä! Kun tultiin kotiin niin jouduin pesuhuoneeseen ja äiti käynnisti semmoisen surisevan ja pärisevän vehkeen ja raastoi minulta hienon turkkini pois. Hikistä hommaa molempien mielestä! Siirsin onnistuneesti turkkini äipän vaatteisiin. Nyt kuulema kuulostan ihan entiseltä Göstalta, mutta ulkonäköni on ihan erilainen. Olen rotanpoika - Pertti Peruskoira. Enemmän vinttikoiraa kuin vesiäistä... 
Hei, nyt lähden vielä seurustelmaan sukulaisten kanssa, hei huomiseen...

24.3. Meillä touhotetaan, siis järjettömästi. Mummu viettää pääsiäisenä synttärijuhliaan täällä meillä ja äippä ryntäilee huoneesta toiseen siivousrätti kädessä. Se on tyystin unohtanu meidät. Siis kuvitelkaa, se ei ole muistanu tarkistaa moneen päivään edes takkuja mun turkista! Se tarkottaa kyllä sitä, että kiirettä pitää. Kotitokoilut on unohdettu, mun agiharkat on unohtunu, Kessun harkat on unohtunu. Me päästään vaan kämäselle kotilenkille ulkona. Rämmitään pellolla ja metsässä. Siinä kaikki. Kohta isken hampaani sohvaan, jos ei hommat rupee hoitumaan kunnolla...grrrrrrrrrrrrrrr

Hmmm... oi ihanuus, Räppi <3 Jösse. Tässä on tämä neito ihanuus, jonka kanssa pääsin leikkimään vihdoin ja viimein. Yllätyksenä tapasimme Punkaharjun näyttelyssä molemmat!
Kuvat Räpin albumista

20.3. Arvasin heti aamulla, että jotain erikoista on tulossa, kun äippä pakkasi meidän repun. Kessukin riehaantui kun sille vaihdettiin reissukaulapanta. No näyttelyreissu Punkahajrulle siitä loppujen lopuksi syntyi. Heti ilmoittautumisen jälkeen äippä ilostui (ja minä riemastuin), kun tunnistimme Räpin istuskelemassa äitinsä kanssa kehän laidalla. Äiti tunnisti myös Lindroosien lauman ja parkkeerasimme sinne heidän lähettyvilleen. Äiti oli taas kähmimässä sitä Aatua, josta se niin tykkää. Vähän tuupiskelin äitiä ja kiipesin hänen niskaansa, ettei nyt vaan olis pitäny Aatua jotenkin minua parempana, pah. Sitten siellä oli Aatun tytär (pusi pusi) ja Aatun morsmaikku, semmoinen vähän tiukka nainen näin junnupojille. Paikalla oli myös kaksi Ay Picaro-kasvattia, joista toinen vain kävi kehässä pyörähtämässä.

Pääsin kehään ainoana junioriuroksena. Olin saanut vähän kierroksia ennen kehää toisten koirien nuuskuttelusta ja äippä vähän pelkäsi että alkaisin riehuskelemaan kehässä. Äiti oli tosi tyytyväinen kun muita ei kehässä yhtäaikaa ollut. Tuomari oli kiva mies, se tutkiskeli todella tarkkaan joka puolelta, mutta ei juoksuttanut kovin paljoa. Se tuomari kävi kolmeen otteeseen kähmimässä minua. Vähän olin seisonnassa levoton, niin paljon kivempaa puuhaa oli tarjolla kehän laidalla, mutta ihan ok, äiti lohduttautui. Se tuomari sanoi äipälle että lantioni on vähän pyöristyvä ja rintakehäni ei ole vielä kehittynyt kun olen niin nuori vielä. Se lantion pyöreys jäi äitiä harmittamaan. Äiti sanoi, että se johtui siitä karvasta joka oli niin takkuista siitä pepun päältä. Noh, oma syy, kun ei ollut sitä kunnolla hoitanut! Punainen nauha taas kouraan. Aatu veti sertit, ja hänestä tuli suomen ja venäjän valio yhdessä hetkessä. Onnittelut vielä kerran Aatun poppoolle meidän poppoolta!
Äiti pääsi koettamaan roppikehään Laspef de Ubrique:n esittämistä kun Carola esitti Aatua. Äippä oli ihan huuli pyöreenä kun sanoi, ettei ole koskaan ennen esittänyt koiraa, joka itse heti asettuu kauniiseen seisontaan! Ja äiti sai sitten sitä ROP-ruusuketta pitää hetken kädessään.

Paras minun kannaltani oli tulossa, sillä pääsin temuamaan Räpin kanssa parkkipaikalle. Minä vähän yritin vokotella Räpsyä pieneen herkistelyhetkeen, muttä Räpsy se vaan pinkoi täyttä päätä edelläni karkuun, hih! Äiti ja Räpin äiti Leena turinoivat aika tovin ja naureskelivat meidän puuhasteluille. Papa de Räp tuli myös kuvaamaan meitä ja meidän iskä tuli Kessun kanssa paikalle myös pyörähtelelmään.  Olen nyt sitten nenänpäätäni myöten rakastunut Räpsyneitoon, huoooh.... harmi vaan kun junaleikit ja lemmenkuiskuttelut ei sitten Räppiä saanut syttymään. Se halusi ihan vaan leikkiä. Tiukka tyttö komentamaan, minä niiiin tykkään tommoisista tiukoista tytöistä... Ilolla kuuntelin, kun noitten ihmisten jutut sattuivat hyvin yksiin ja viihtyivät niin kovin keskenään. Tämä saattaa nyt aiheuttaa sen, että tapaamme vielä toistekin Räpsyn kanssa!

Oooh, kiihkeä ja vikkelä nainen...

 

Hmmm, ja ne tuoksut tuolla hännän alla.... Sitten Räppi sanoi että jo riittää hännän alla kuljeskelu. Ei siinä auttanu meikäläisen muu kuin alistua kiihkeän Senjoritan otteissa...
Kiitokset Räpin porukoille ihanista kuvista!

19.3. Kylläpäs oli kiva ylläri kun Tahvo-kamuni tuli meille turkinajeluun. Meinasin revetä taasen liitoksistani kun idolini pomppasi meidän autosta alas. Vähän ennätettiin temuamaan pihalla ja äippä puuhasteli kameransa kanssa ja otti meistä vähän kuvia. Sitten Tahvo vietiin alakertaan pesuhuoneeseen seisoskelemaan rimmauspöydälle. Minäpoika istuin oven takana ja marisin sekä raappasin välillä. Mitä helkkaria ne mun kamuni sinne oven taakse piilottivat? Älysivät onneks päästää mut välillä nuuskuttelemaan ja tarkistamaan, että mun idolilla on kaikki okei. Tahvo otti rennosti ajelut ja äiti rapsutteli kiitokseksi Tahvoa välillä. Sitten ajelujen jälkeen päästiin pellolle riekkumaan, mutta Tahvolle tais vähän tulla patoutumia, kun sen piti minuu vähän hankeen poljeskella. No ei se mua haittaa, ponkasin sitten aina kiireesti perään....

17.3. Jaaaahasjaahasjaahas, taas on äitinen ollut laiskana eikä ole laittannu yyyhtään mitään minulle tapahtuneita ylös. Pah. Ja nyt se tänään aloitti uusien sivujen siirtämisen meitin ihka omaan osoitteeseen www.harjunhaukut.com se ei kyllä vielä ole auki, nih... äiti kävi Kessun kanssa vaan agissa, eikä ottanu minua mukaan ollenkaan. Murjotin koko maanantai-illan äipälle. Vähän se yritti jotain pientä mun kanssa, ei mitään verrattuna Kessun reeneihin. Äiti on semmoisessa tyhmässä aamuvuorossa iskän kanssa yhtäaikaa, eli tällä viikolla on sitten saanut olla ilman ihmisiä pitkään. Onneksi tänään iskällä oli semmoinen pätkitty työpäivä, niin se ennätti meidän koirien kanssa päivällä hiihtelemään.

13.3. I´m the showman, hey... vai olikose snowman... noh kuiteskiii. Meillä oli tänään se mätsäripäivä. Tuli kiire, kun tytöt hidasteli vaatteitten pukemisessa, mutta onneksi oli noita mattimyöhäisiä muitakin että kehät oli siis vähän myöhässä. Mentiin Veeran kanssa lapsi-koirakehään ja äipän kanssa pentukehään. Murh... siis mä jouduin pentukehään...nih. Just kun luulin olevani iso poika!
Ihan pikkusen riehuskelin siellä kehän vieressä kaikenlaisten koirien kanssa, siellä oli mustia snautsereita, ja niistä olisin innostunut. Samoin noi käppänät veti minuu puoleensa kovasti. Äiti jo vähän pelkää, että luulen olevani snautseri...(älä ny naurata...). 
Vähän liian raikulituulella taisin olla, kun Veera joutui tosissaan tekemään töitä mun kanssa. Juokseminen meni sitten ihan ok, kun Veera sai nyhdettyä minut parini luota pois. Sitten seisoskelin hienosti ilman mitään asettelua. Tässä ei muuten sinisiä tai punasia nauhoja jaettu olleskaan. Sitten kun kaikki ahtautui samaan pieneen kehään järjestystä varten, mä hiillyin odotteluun ja yritin väkisin alottaa leikkiä toisten kanssa. Veera veti piuha tiukkana minuu järjestykseen, mutta ei se niin hyvin enää menny. Suklaapussukan kanssa Veera tuli kehästä naama virneessä. Äiti kehui Veeraa sinnikkääksi ja oli iloinen, vaikka ei sijoituttu. Veera muuten ilmoitti, että ensi kerralla ottaa Ellun kehään, kun se on helpompi esittää...pah.
Äiti joutu sitten nappaamaan minut suoraan Veeran käsistä viereiseen kehään. Pentukehä kun pyöri koko ajan samaan aikaan. Onneksi just lapsi-koira kehä loppui! Mä vähän meinasin nuuskutella maata ja juokseminen ei menny ensin ihan putkeen. Parina oli pohjanpystykorva. Seisomisesta äippä oli ylpeä, se meni sitten jo paljon paremmin. Tuomari juoksutti ja seisotti meitä aika monta kertaa, ennenkuin ojensi meille sinisen nauhan. 
Sitten kaikkien sinisten pentujen kehässä käyttäydyin paljon paremmin ja sain palkintokirjekuoren. Sitten meitä kolmea pyöritettiin hetki kehässä, kun tuomari laittoi meitä paremmuusjärjestykseen. Meitä oli sileäkarvainen mäyräkoira, berninpaimenkoira ja mä. Me oltiin sitten sinisten pentujen kolmansia. Eli ihan hienosti meillä meni! Kaikki tämmöiset harjottelut on meille vielä tosi tärkeitä!!

12.3. Yeppee, meil oli vapaapäivä. Siis ihan oikeesti semmonen vapaapäivä, että kaikki oli yht-aikaa kotosalla, se on harvinaista se. Me käytiin hiihtämässä äipän ja tyttöjen kanssa pellolla, tosin tuuli oli taas niin kylmä, että noittei kaksjalkasten lärvit jääty heti ensmetreillä. Pats. Ja mulle ne antoi vähän lähtöjä, kun kuulema sottasin ladut ja kekkuloin sitten niitten suksien edessä tai talloin suksien kannolla. Mul oli semmonen läheisyyspäivä, näköjääns. Eihän noi pikkuihmiset kovin kauas tietenkään jaksa hiihtää ja vauhti ei ole mikään hirmu huimaava (psst.. äitiä rupes vähän paleltamaan, hih). Sitten oltiin muuten vaan ulkona ja Veera harjotteli minun kanssa vähän kehäkäytöstä niiku huomista mätsäriä varten. Me mennään lapsi-koirakehään ja äiti vie sitten minut johonkin muuhun kehään. Pidin semmosta hyvää vauhtia juostessa, ja pari kertaa huomasin vetäväni Veeraa mahallaan perässäni, hups! Sitten raikulipoikana livistin kaks kertaa hihnoineni päivineni Veeran käsistä. Vähän äippää rupes epäilyttämään olenko kuitenkin kuusivuotialle liian kova pala kehässä...

11.3. Äiti vei tytöt hoitoon jo kahdeltatoista ja se tiesi sitä, että me päästään kaupunkilenkille. Ihan ekaks käytiin äitin työpaikalla esittäytymässä, ja iiiihanaa, siellä oli Ulla paikalla! Vähän tepastelin siellä edes-takaisin ja semmoista kevyttä riekkumista yritin. Kessu meni vähän loitommalle seisoskelemaan, se kun ei tuolla perusta riehumisesta. Sitten lähdettiin matkaan. Oli semmoinen jänskä keli, aurinko lämmitti hyvin, mutta tuuli oli taas kauheen kylmää ja pohjoista. Äiti joutui vetämään hupunkin päähän, kun viima otti niin kylmästi. Me Kessun kanssa oltiin alkumatkasta vähän tohelo-tuulella ja äippällä oli vähän urakkaa saada meidät käyttäytymään hyvin hihnassa. Minä kerään ihastelevia katseita kun olen tämmöinen valkoinen pumpuli-unelma. Varsinkin täti-ihmiset on ihastuksissaan. Sitten kun minulla on ponnari päässä, niin joitakin ihmisiä vähän naurattaa, ne ei meinaa millään uskoo, että olen poika...grrrrrrr. Monet kysyy, että olenko villakoira vaiko lammas, hih. 
Tehtiinkin niin pitkä lenkki, että äippä oli myöhästyä töistä. Loppumatkasta piti kiristää vauhtia autolle ja sitten äiti porhalsi suihkuun (pah, pesi muuten kaupungin pölyt minustakin samalla) ja sitten sen pitkin mennä töihin. Iskä tuli kotiin sitten vasta viiden jälkeen, eli parisen tuntia oltiin keskenään. 
Me ollaan muuten tällä viikolla harjoiteltu taas kehä-juttuja, mutta Veeran kanssa. Me mennään sunnuntaina mätsäriin ja Veera vie minut lapsi-koira kehään. Äiti toivoo, etten riepota tyttöä pitkin pihoja....

10.3. Käytiin koko poppoo hakemassa eläinlääkäriltä kennelyskärokotteet. Ellulla oli kaikki rokotukset menossa vanhaksi, niin sitä piikitettiin niskanahkaan. Ihan ekana tuomiolle meni HK-pötkö (lue: Hänen Korkeutensa). Tai siis Ellu luulee sitä varmaan tuomion temppeliksi, kun siinä tiskillä ei tykkää yhtään seisoskella, Marjukka sanoi, ettei se haittaa jos vähän pelkää. Ellu painoi taas noin 17 kiloo ja sai piikin nahkaansa. Tokaksi rokotuksen meni hakeen Kessu. Kessu punnittiin ihan ekaksi ja äippä riemuitsi, kun poijjaan paino oli noussut melkein kaksi kiloa, eli melkein 26 kiloo. Kessu sai myös kennelyskään rokotteen semmoisena nenärokottena. Jotain uusia hömpötyksiä, mutta eipähän tartte pistellä. Siihen ruiskuun piikin tilalle laitettiin semmoinen kartio jolla sitten ruutattiin se tökötti sieraimeen. Eka äippä luuli että se rupeis kauheesti aivastuttamaan, mutta ei se semmoista ole. Sen pitäis itte kokeilla niin ei tarttis aina kaikkee luulla... 
Minä sitten pääsin viimeisenä asioimaan. Punnituksessa minut todettiin vähän yli 18 kiloiseksi pojaksi, minun painoni ei saanu äippää mitenkään reagoimaan, se ei siis kait sitä yllättäny mitenkään. Kävin nuuskuttelemassa Marjukkaa, se tuoksuu niin ihanasti Lada-vesitytölle. Kiipesin sitten siihen tiskille. Se on jänskä se tiski, kun nousee hissinä ylös, mutta ei se minua mitenkään jänskättäny. En ymmärrä mitä se Ellu tästä paikasta vouhottaa, ihan kivaa minulla on aina ollu ja Marjukka on kiva lääkäri. Nenätöräytyksen sain sitten minäkin. Noi ihmiset puhui verijäljestä ja jostain spanielien kurssista. Saatan päästä Ladan kanssa sinne puuhastelemaan... tuskin maltan odottaa että tapaan lisää söpöjä tyttöjä <3

Tässä me ollaan äipän kanssa Valkealassa tuomarille näyttäytymässä. Minä kurkistelen, mihin se Pepsi katosi... Kuvan on ottanut Pekka Siponius äitin kameralla.

9.3. Hohhoijaa. Vähän tässä ramaisee, vietettiin hiihtopäivää. Äiti on innostunu tuosta hiihtämisestä nykysin ihan eri tavalla kuin ennen. Kattokaas kun me lähetään tuosta pihasta Kessun kanssa satasta kaahaamaan pellolle, nii äiti pysyy vähän edes meidän mukana kun se on suksilla. Yritetään tosin vähän hankaloittaa sen vauhtia sotkemalla ladut sen edellä, heh. Ellu sitten on laitettu varmistamaan ladun sotkeminen äipän jälkeen. Peruskiukkunen purnaa vähän vastaan ja ottaa kiukkukierroksia lisää lumessa rämpiessä, sitten se välillä antaa meille pojille lisävauhtia, jos me meinataan jäädä liian lähelle Hänen Korkeuttaan puuhastelemaan. 
Tossa kotipihalla ei tuullu just ollenkaan, mutta peltojen keskellä kävi ihan peijakkaallinen pohjoistuuli. Se pisti äipän naaman kilahtamaan jäähän ja Ellu veti häntää vähän pepun suojaksi. Me poijjaat ei juurikaan mitään huomattu. Ei ole äitille enää ihme miten toi minun karva on kasvanu niin paksuksi ja pitkäksi. Olen ihan kuin joku arktinen jääkarhu! Tällä viikolla meitin koirien ei tartte olla yksinään kotona, kun iskä pääsee töistä ihan just ennen kuin äitin pitää sinne lähtee.

8.3. Välistä jäänyt alkeiskurssipäivä käytiin tänään paikkaamassa. Eli äippäliini pakkasi meidät kaikki autoon ja haettiin Veera eskarista kotiin. Sitten ajeltiin agihallille vähän riehuskelemaan! Kessu kävi äitin kanssa pientä radanpätkää läpi muutaman kerran ja sitten he keskittyi keinun ja renkaan harjoitteluun. Tänään Kessulla ei ollut ihan niin paljon tulta puserossa että äitin mukaan se peräti kuuntelikin jotain. Äippä sanoi että jos kisaamaan mielitään, niin keinuun ja renkaaseen pitää tulla vielä rutkasti varmuutta. Tänään saaliina rengas 100% oikein ja keinulla ottivat kerran "hienot" lentokeinut. Pikkasen oli äitillä käskytys myöhässä ja se kostautui heti tollai. 
Veera ja Ellu kävi vähän myös radalla. Ellu mennä säpätti hienosti Veeran kanssa. Peruskiukkuinen menee ihan just sinne minne Veera haluaa sen menevän, vaikka ohjaus välillä on ihan metsässä. Paljon tuo kiukkuilija antaa anteeksi noille nuorille ohjaajille. Sitten äiti otti vielä keppejä Ellun kanssa. Ne meni kuulema tosi hyvällä vauhdilla. Ellun säästeliäs käyttö agissa alkaa näkymään kivasti nopeutena.
Noh päästiinhän sitten asiaankin, eli minun harjoituksiin. Kimitinkin jo vähän kentän laidalla kun ei heti tullut rakas palvelijani minua noutamaan. Harjoiteltiin puomia ja putkea. Sitten siihen äiti liitti vielä kaksi melkein rimat maassa olevaa hyppyä. Semmoista säheltämistä ja toheltamista se kuulema oli.. höh... minulla oli vain mukavaa. Äiti riehui välillä pallolla minun kanssa. Se on kivaa! Sitten reenattiin myös keppejä. Nyt kun äiti sais kotikepit vielä sulatettua maasta irti...
Äiti yrittää siistiä koko ajan minun suuta. En kuulema saa nyt ollenkaan päästää tänne päiväkirjaan sanansen arkkuani auki.... se sanoo vaan, että pajata kotosalla, höpötysuodin on nyt tiukkana... olis nyt niin kivasti kevättä rinnassa, huoookaus...

7.3. Äippä mittasi minut vieläkin ällistyneenä tuomarin ihmeellisesta mittaustuloksesta. 
Neljä mittausta kahdella eri mitalla antoi saman tuloksen: olen 50,5 cm. En ole kasvanut edellisesta mittauksesta muutamaa milliä enempää. Kasvuni näyttäisi olevan pysähtynyt. Eli se siitä sitten! Tulevaisuudessa pullikoidaan edelleen vastaan kaikenmaailman vääristä mitoista. 

6.3. Oltiin mummun hellässä hoivassa sen aikaa kun muu perhe kävi saattamasa isomummun hautaan. Surullinen reissu, sanoi äippä minulle. Isomummu oli kuulema semmoinen iloinen ja hyväntahtoinen vanhus. Meidän poppoo lähti aamulla tosi aikaiseen liikkeelle ja tulivat kotiin vasta iltamyöhällä. Voi että minulla oli jo äitiä ikävä...

Valkelan kamupotretti: Ässä, Hexi, minä- Gösta ja Tahvo. 
Kuva: Kati Korolainen

5.3. Näyttelypäivä Valkealassa. Lähdettiin vähän isommalla porukalla reissuun tälläkertaa. Meidän autossa matkustivat minun lisäkseni Uuno ja Tahvo vesikoirakamuni ja sitten Uunon isoveli lapinkoira Viki. Lähdettiin jo kahdeksan aikaan ajelemaan, kun lapinkoirien kehä oli ennen meidän kehiä. 
Tavattiinkin heti parkkipaikalla Ässä! Sisälle kun vihdoin raahauduttiin niin siellä sitten tavattiin myös vanha kamuni Hexi! Tunnelma alkoi olla katossa ainakin minun kohdaltani. 
Sitten jo repesin riemusta kun paikalle saapuivat Pepsi ja Arttu. Olen nyt sitten ihan Lovena Pepsuun, joka tuoksui minusta ihan vastustamattoman hyvälle! Äippä sanoi, että hormoonit lähti nyt meidän Nassikalta hurjaan nousuun... tajusin olevani miesten mies! Siispä vähän yritin puuhastella myös nettikamu Ässän kanssa. Ässä ei oikeen innostunut, vaan nikkasi minua loppujen lopuksi korvasta. Oltaisiin mielellään nuuskuteltu myös Manua, mutta se täti Manun luona kielsi tulemasta lähemäksi. Höh.
Pepsin omistaja Mari pyysi äitiä esittämään minua, kun Mari meitä viimeksi opasti. Nyt saatiin sitten viimeiset neuvot ja äipälle alkaa pikkuhiljaa avautumaan miten tämä esittäminen tapahtuu. Mari ja Tiina, siis se Artun Tiina. Katsoivat tarkkaan meidän puuhat ihan jokapuolelta. Sitten odoteltiin kehän alkamista. Marin Pekka tuoksui ihan Pepsille, ja minä tykästyin Pekkaan kovasti. Vähän kiipesin hänen syliinsä. Kävin myös Tiinan sylkissä lellittävänä. Äiti huokaisi onnellisena, että mörköilyt on onneksi jääneet nyt toistaiseksi kokonaan pois. Minua ei pelottanut yhtään mikään koko näyttelypäivänä. 
Meidän junnukehässä minä olin ekana, sitten Manu, Ässä ja sitten lopuksi Hexi. Tuomari halusi mitata minut, kun olen kuulema niin iso poika. Se mittasi ensin ihan väärin ja äiti huomautti että nyt meni mitat ihan väärin, on minua niin monta kertaa mitattu! Sitten tuomari antoi mitan äipälle ja äippä mittasi sitten minut vähän lähemmäksi sitä minun mittaani. Tosin tuomari lisäsi vielä puoli senttiä siihen äipän mittaamaan ;)
Se tuomari ei oikeen tykännyt kun äiti laittoi hänelle vastaan, hih! Se tuo äippä on vähän semmoinen,ettei se osaa pitää suutaan kiinni, jos hänen mielestään hommat menee väärin, hihiii! Mutta ihan aiheellinen huomautus, koska se eka mitta oli ihan avaruudesta tempaistu! Minä esiinnyin hienosti en juurikaan temppuillut ja seisomiset meni myös hyvin. Saatiin punainen nauha kun ollaan kuulema kuitenkin niin isoja. Ja sitten kun meidät laitettiin järjestykseen niin se tuomari laittoi meidät neljänneksi. Sitten kun äiti haki arvostelun niin vähän vaihtoi muutaman mielipiteen tuomarin kanssa, ja tuomari sanoi, että ehkä en olekaan niin iso, mutta iso turkkini saa minut näyttämään kovin isolta. Hmmm.... näyttelyt on aika erikoinen laji... Arvosteluni muuten voi lukea tulokset-sivultani.
Ai niin, suur kiitos Pekalle kuvaamisesta!!
Näyttelyn lopuksi vielä päästiin remuamaan kamujen kanssa. Tahvo otti vähän liian tosissaan ja sille tuli pikkuisen riitaa Ässän kanssa. Hexi säikähti Tahvoa ja Tahvo joutui eristyksiin meistä muista Kirsin toimesta. Minä jäin vähän kolmanneksi pyöräksi kun Ässä ja Hexi temusivat keskenään. Kati ja Heidi otti kuvia riehumisesta. Kauhistus, kun tulee pitkää tekstiä. Toivottavasti mitään tärkeää ei unohtunut.

Oioi, kun Ässä oli söpö... Hormoonini lähtivät vähän heittämään häränpyllyä, kun tajusin Pepsin olevan nainen ja tuoksui hyvälle. Pusit pepsille sinne jonnekin <3

 
Kaikki laumakuvat Kati Korolainen. Suurkiitos Katille kuvista!!!!

4.3. Grr, äippä ei ole laittanut alkuviikon juttuja mihinkään ylös. Hölmö!! Noh, olkoon, jos tämä ei enää toistu... Tänään käytiin hiihtoretkellä heti aamusta. Oli aika paljon pakkasta, mutta se ei meitä muita haitannut, vain Ellu oli vähän kärmeissään asiasta ja ei paljoa viitsinyt riehuskella. Se vaan murjotti ja tullatöpötteli äipän takana sotkien äitin ladun. Äippä harrastaa semmoista umpihanki hiihtoa, kun nuo oikeet hiihtäjät ei halua meitä ladulle juoksemaan. Noh, käy se tämäkin meille. Me Kessun kanssa juoksenneltiin ihan hulluina ympäriinsä. Meitä ei paleltanut yhtään. Nuuskuteltiin kaikenmaailman jälkiä. Maisteltiin pupun kakeloita, maiskis! Sitten äiti lähtikin töihin yhdentoista aikoihin. Meillä olikin aika pitkä päivä, kun iskä oli työkeikalla muualla. Äiti tuli vasta seitsemän jälkeen kotiin. Pimeällä ei sitten enää lähdetty mihinkään kävelylle. Puuhasteltiin vaan kotipihalla.
Venla-tyttösen allergiat on vähän huonona. Kessulla on alkanut karvanlähtö, ja äippä epäilee näillä asioilla olevan jotan yhteistä. Nyt siis Kessun sisälläoloajat rajoittuu pieneen aikaan. Poika joutuu olemaan siis tarhassa nyt tavallista pidempään. Eli ulkopuuhia on nyt sitten tulossa entistä enemmän, jipppiiiii!!